...mutta mähän tulen Helsingistä...

Melkein hävettää. Me ei vielä edes asuta pohjoisessa ja jo olen syyllistynyt "mutta mähän tulen Helsingistä" -ajatteluun.

Soitin tällä viikolla Keminmaan neuvolaan ilmoittaakseni Smegin sen asiakkaaksi. Meillä on heti pari viikkoa muuton jälkeen nuoren miehen kahdeksan kuukautis neuvola ja ajattelin olla ajoissa. Puhelimeen vastasi oikein mukavan tuntuinen terveydenhoitaja. Hän otti Smegin ja meidän vanhan neuvolan tiedot ylös, jotta paperit saadaan siirrettyä ennen käyntiämme. Puhelun lopussa terveydenhoitaja kysyi minulta, onko Keminmaa meille entuudestaan tuttu? En oikein ymmärtänyt kysymystä, ja vastasin, että kyllä me ollaan paljon pohjoisessa pyöritty. Tähän hän sitten vaan totesi, että hänelle saa sitten soittaa, jos emme löydä terveyskeskusta. MUTTA MÄHÄN TULEN HELSINGISTÄ. Siinä se tuli. Onneksi en sanonut tätä ääneen. Totesin vaan, että eiköhän me löydetä ja jos ei, niin soittelen. Olin jo etukäteen katsonut Google Mapsista reitin uudesta kodista neuvolaan: minun pitää kääntyä kolme kertaa oikealle. Tällä hetkellä en pääse edes pihasta pois kääntymättä kolmea kertaa. Silti. Minulle oltiin vaan ystävällisiä ja minä sorruin ylimieliseen stadilaisuuteen. Toivottavasti se karisee minusta mahdollisimman pian pois! Terveydenhoitaja vielä toivotteli koko perheen tervetulleeksi kuntaan ja sanoi, että on mukava saada uusia asiakkaita. Miten ihanan välitöntä palvelua heti alkuun! Minulla on selkeästi vielä paljon opittavaa... 

Yleisön pyynnöstä... Huh!

Meidän perhe muuttaa lappiin. Tästä on puhuttu pitkään, mutta nyt se vihdoin tapahtuu. Lyhyt kertaus: tapasin mieheni Rambo Starbucksin (hänen itsensä valitsema peitenimi) kesällä 2008. Kävimme hänen kotiseuduillaan pohjoisessa ensimmäisen kerran samana syksynä. Minä, helsinkiläinen korkokenkätyttö, lähdin elämäni ensimmäistä kertaa kanalintumetsälle. Rambo teetti minulla vaimotestin: suolestin pyyn. Kotimatkalla päätettiin, että muutetaan lappiin.

Häät vietettiin 2010 heinäkuussa lapissa, missäpä muuallakaan. Häälahjaksi pyydettiin pesämunaa muuttoa varten. Kukaan ei tainnut uskoa, että me tehdään se. Häämatkalta Kilpisjärvelle kotiin ajellessa päätettiin nimet meidän syntymättömille lapsille. Minun ehtoni muuttoon oli se, että ensimmäinen lapsi syntyy Helsingissä, sitten mennään. Ihmelapsi Smeg (Rambon valitsema peitenimi) ilmoitti tulostaan marraskuussa 2010. Ensikarjaisu kuultiin 14.08.2011. 

Joulun 2011 vietimme lapissa anoppilassa ja samoilla vauhdeilla kävimme katsomassa muutaman talon. Mikään ei oikein tuntunut miltään. Tultiin tyhjin käsin takaisin pääkaupunkiin, hieman tappiomielialalla. Helsingin asunto oli myymättä eikä uudesta kodista ollut tietoakaan. Yks kaks palaset alkoivat loksahtelemaan paikoilleen: Rambo löysi netistä talon Keminmaalta, Helsingin asunto myytiin 11 päivässä, Keminmaan kodin kuntokartoitus oli mieluisa, kaupat tehtiin ja niin me omistettiin talo Keminmaalta, Paavo Väyrysen huudeilta. Minähän en ole vieläkää nähnyt koko taloa. Olen ostanut sian säkissä, mutta uskon saaneeni palkintopossun.

Tänään tilanne on se, että muuttoon on viikko. 52,5m2 kerrostaloluukkumme on täydellinen kaaos. Laatikoita, pakkausmuovia, roinaa, kaaosta, roinaa ja laatikoita. No, seitsemän päivää menee vaikka päällä seisten. Tästä se lähtee, uusi elämä. Kellosta häviää vartit, ehkä jopa puolet tunnit. Vai häviääkö? No, kuten Rambo asian ilmaisi, Sole poka mikhään ko muuttaa vain!