Vappuaaton riemut

No niin, täällä taas. Eipä tämä maaseudun kotiäidin arki olekaan niin tapahtumarikasta, että minulla olisi joka päivä jotain uutta ja nasevaa sanottavaa. Viime viikko on mennä rullannut ohi melkein huomaamatta. Kohokohtana mainittakoon Rambon äippä, joka oli mun apuna alkuviikosta pari päivää. Hän laitteli ruokaa, vietti paljon laatuaikaa Smegin kanssa ja höyrysi joka-paikan-höylänä. Tähdet olivat myös vihdoin oikeassa asennossa ja jätin Smegin muutamaksi tunniksi mummin hellään huomaan ja kävin itsekseni asioilla. 8,5 kuukautta siihen meni, että saatiin Smeg jonkun muun hoitoon, kuin minun tai Rambon. Matkan varrelle tosin mahtui se mauton neljän kuukauden vierastus, jolloin kukaan ei saanut edes katsoa pikku herraa ilman, että tuli itku. Mutta hienostihan heillä oli mennyt, sen pystyin päättelemään jo siitä, että puhelin ei soinut kertaakaan poissa ollessani.

Viikonloppu meni vaihtarimeiningeissä. Mies teki naisen hommia ja nainen... naisen. Siivosin ja järjestin meidän puuvajan ja kannoin sinne 2,5 kuutiota koivuhalkoja sisään. Oli muuten mahtava tehdä jotain fyysistä ja ennen kaikkea keskeytyksettä. Ja niin, että sain käyttää koko ajan molempia käsiäni, eikä tarvinnut koko aikaa katsoa olan yli mitä se yksi huljanteri puuhaa. Lihakset huusivat leipää, mutta mieli lepäsi. Pojatkin pärjäsivät ihan kivasti, pientä konsultaatiota tarvittiin ruoka-aikoihin. Smegille ei oikein vieläkään maistu klumppinen ruoka, ja hän vedätti Ramboa täysillä, ettei tarvitsisi syödä. Äidin lempeä, mutta päättäväinen ote auttoi tyhjentämään lautasen.

Ja niin päästiin vappuun. Vappuaaton kunniaksi Rambo oli ensimmäistä päivää Kemissä töissä. Tähän asti hän on siis ollut Tornion toimipisteessä. Asioiden jatkuvaan lykkäilyyn kyllästyneenä otin itseäni niskasta kiinni ja suuntasin samaan kaupunkiin. Piti käydä Verotoimistossa ja Kelassa. Katsoin valmiiksi Googlen street view´sta miltä hakemani rakennus näyttää, laitoin navigaattorin tulille ja wrooom -sanoi Focus, kun me Smegin kanssa startattiin. Huijasin navigaattoria muutaman kerran matkalla, mutta löysin silti suoraan perille. Verotoimistossa oli hiljaista. Siis todella hiljaista. Otin vuoronumeron ja totesin olevani seuraava. Yllätys, olinhan ainoa ulkopuolinen koko toimistossa. Kaksi miestä kiinnitti toisen työhuoneen oveen kahvaa. Odottelin hetken, hymyilin miehille, jolloin he rekisteröivät minun olevan asiakas. -IRMA, TÄÄLLÄ ON ASIAKAS! Ja niin Irma tuli palvelemaan minua, eli kertomaan, että visiittini oli turha. Asia oli jo hoidettu, kaiken nimittäin näkee nykyisin päätteeltä. Jep. Kaksi kerrosta alempana Kelassa meno oli yhtä villiä. Otin vuoronumeron (vaikka olin taas ainoa asiakas) ja kone piippasi heti ja käski minut palvelupaikalle 3. Menin paikalle ja odottelin hyvän tovin, ennen kuin asiakaspalvelija saapui pöytänsä taakse. Täyttelin lomakkeet hänen ei-niin-ystävällisellä avustuksella. Pari liitettä jäi vielä uupumaan, mutta taidan laittaa ne Rambon matkaan, en usko, että tarvitsen sellaista palvelua ihan heti uudestaan. Sieltä selvittyäni rullasin Smegin rattailla Rambon töihin pikavisiitille ja sitten postin kautta kotiin.

Saatiin taas vieras. Rambon veli, Kommando (itsensä keksimä peitenimi), tuli viettämään vappua. Pojat pistivät tuulemaan, niin kuin nyt Rambolta ja Kommandolta voi odottaa. Savustuspönttö ja grilli tulille ja kun kerta sytytellään, koeajetaan sitten leivinuunikin samoilla vauhdeilla. Olin juuri kylvettämässä Smegiä, kun ovet paukkui ja ukot juoksenteli ees taas. Leivinuuni pölläytti savut sisään (pelti oli kiinni...) ja niin meillä oli savukalan lisäksi savustettu rouva, joka oli marinoitu ketutuksessa rapeaksi. Että kiitti pojat, valitsitte oivan ajankohdan uunin testailuun.

Smeg kuitenkin toivottaa kaikille iloista ja vauhdikasta vappua! Paitsi tuolle ilmapallonretaleelle, joka menee aina karkuun, kun hän on juuri tavoittamassa sitä. Itku ja raivohan siitä tuli. Räkä poskella parkuen hän konttasi aarteensa perässä. Tässä tervehdys hetkeä ennen sitä:

Neuvolakäynti ja Rajakahakka

Ah ihanaa, taas on maanantai. Ihan kuin se poikkeaisi jotenkin kotiäidin muista päivistä. Viikonloppu meni pikavauhtia, koska se oli meidän perheelle yksipäiväinen. Rambo oli meinaan töissä lauantaina. Toki vain lyhyen päivän, 10-14, mutta kuitenkin. Se, että hän lähtee aamusella ja palaa iltapäivästä, on meille arkea. Ehdittiin silti viettää ihana lauantai-ilta saunomisineen kaikkineen. Smegkin pääsi ekaa kertaa meidän omaan saunaan saunomaan, oikein ylälauteelle! Ensin vähän ihmetytti, mutta sitten meno yltyi normaaliksi läträystouhuksi:

Saunan jälkeen väsynyt touhuaja nukahti mallikkaasti ja minä ja Rambo saatiin hetki omaa aikaa. Sauna, alkoholiton siideri ja viimeisten viikkojen tapahtumien peilailu, niistä on hyvät lauantait tehty. 

Mutta se perjantai. Jostain kumman syystä Smeg päätti tavoistaan poiketen nukkua pitkään. Tietenkin, kun meillä oli meno neuvolaan. Koska teidän, että pojan kanssa mikä tahansa on mahdollista, olin laittanut herätyksen klo 8:30. Ja siihenhän me herättiin. Sitten vaan pika vauhtia toimintaa ja olimme Keminmaan terveyskeskuksessa klo 9:55. Tasan kymmeneltä meidät kutsuttiin sisään. Terveydenhoitajamme Anna vaikuttaa oikein mukavalta. Paikalla oli myös opiskelija ja lääkäri. Smegille tehtiin lääkärintarkastus ja kaikki on mallillaan. Strategiset mitat ovat 8120g ja 76cm. Pipomitta on 46cm. Hurjaa, miten nuo vauvat venyy! Seuraava käynti on sitten Smegin ollessa 10 kk. Se on kuulemma vapaaehtoinen käynti, mutta me mennään mieluusti. En voi sanoa vielä tuntevani Annaa, joten jokainen käynti on siltäkin kannalta plussaa.

Kurvattiin Focuksella terveysasemalta yllätysvisiitille Rambon töihin. Rambo taisi vähän yllättyä, kun vaimo ja poika pölähtivät ovesta sisään. Rambo kävi pikaisesti neuvolakortin läpi ja oli mielissään, kun Smeg on vihdoin yli 8kg. Pian Rambolle tuli taas asiakkaita ja hän jatkoi hommia, me matkaa. Ohjastin Focuksen nokan kohti Tornion ydintä ja Rajalla -kauppakeskusta. Siinä kaivellessani Smegiä ja rattaita autosta unohdin tyystin parkkikiekon, olinhan jo ollut niin taitava, kun pääsin parkkiin ihan päällikköpaikoille. Ja kuinkas sattuikaan, sain elämäni ensimmäisen sakon! Tai siis oikeastihan se oli vain pysäköintivirhemaksu, mutta kuitenkin. 30€ parkkikiekon käyttämättä jättämisestä. Nyt opin. Ensi kerralla muistan kiekon ihan varmasti.

Pörrättiin Smegulin kanssa koko kauppakeskus ympäri ehkä jopa pariin kertaan. Ostin muutaman lyhythihaisen bodyn pojalle, kun meillä on täällä kotona niin kovin lämmin. Lattialämpö on tosi kiva, mutta myös tosi lämmin, jos viettää aikaansa suurimmaksi osaksi lattialla maaten / istuen / peppuroiden. Näin Pentikillä I-HA-NAN nojatuolin ja rahin. Otin kuvan ja anoin ostolupaa Rambolta. Nojatuoli ei kuulunut Rajakahakan kampanjatuotteisiin millään tavalla. Vastausta ei kuulunut. Käytiin Smegin kanssa  lounaalla Cafe Picnicissä, molemmat nautti. Oltiin jo lähdössä pois, kun sain hyväksyvän viestin Rambolta. Ja niin minä menin ja ostin nojatuolin ja rahin ja maksoin itseni höperöksi. Vaan onhan nuo ihanat! Kuvassa näkyy myös vilaus melkein yhtä ihanista uusista verhoista, jotka ompelin keittiöön ja olkkariin.

Nukutin Smegin rattaisiin ja tein tunnin päiväkävelyn Tornion keskustassa. Tunnissa sen kaupungin keskusta tulikin sahattua ees ja taas ja ympäri. Että nyt tiedän sitten mitä valikoimaa sieltä löytyy. Muutama mielenkiintoinen kauppa jäin vielä nuuhkimatta. Uutta retkeä odotellessa... Kyllästyttyäni tamppaamaan samoja katuja siirsin Smegin rattaista autoon ja unet jatkui. Käytiin vielä Cittarissa hakemassa pakollisia elintarvikkeita ja sitten kotiin. Ehdittiin juuri kotiin siivoamaan ja tyhjentämään paikka nojatuolille, kun Rambo aka kotiinkuljettaja jo kurvasi pihaan uuden tuolin kanssa. Ja tässä minä nyt istun ja bloggaan, Smeg nukkuu päiväuniaan. Onpas ihanaa ja kodikasta! Eli tavallinen maanantai täällä Törmässä.

Kysy Tamppiksesta

Olen päättänyt, että minun on ehdottomasti tehtävä tutkimusmatka Tamppikseen.

Olemme etsineet jonkin aikaa antennia stereoihimme. Tähän mennessä olemme ehtineet kysellä sitä CityMarketista, Prismasta, rautakaupoista ja HalpaHallista (joka myös on näkemisen arvoinen). Missään ei tätä erikoisuutta ole ollut ja kun olemme kyselleet, mistä voisimme mahdollisesti moisen löytää on vastaus sama: erikoisliikkeestä tai sitten voit aina kysyä Tamppikseta.  Siis mistä? No tuolta. Jos etusivulla on kuukauden tarjouksina piikkimatto, ruohonleikkuri ja Zhu zhu petsit, ei valikoima VOI olla kovin suppea. Olen käynyt kyseisessä puodissa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla etsin sieltä hyttyskynttilöitä kesällä 2010. Ei löytynyt, kun olivat tilapäisesti loppuneet (ilmeisesti Tamppis oli silloin ainoa paikka, mistä siinä sai, sillä kaikkialla muualla myytiin vaan eioota). Toisen kerran kävin siellä viime viikon keskiviikkona. keittiöremontin edetessä olemme luopuneet vanhasta hellasta ja tarvitsimme irtonaisen keittolevyn. Kun pohdin, mistä sen voisi löytää, valaisi Rambo minua Tamppiksen rajattomista mahdollisuuksista. Ja sieltähän se löytyi. Valitettavasti vaan olin kamalassa kiireessä, joten en ehtinyt tutustua koko valikoimaan (onkohan se edes mahdollista?!), vaan marssin suoraan myyjän luo ja kysyin keittolevyä. Vastaus "totta kai löytyy", ja opastus oikean hyllyn luo tuli kuin apteekin hyllyltä. Wau. 

Eli kyllä, tämä paikka on tutkittava kunnolla. Laitan tänne täyden raportin, kun olen päässyt nuuhkimaan joka nurkan. Se tapahtuu ehkä jo heti huomenna. Aamu kymmeneltä meillä on Smegin neuvola (jännää!) ja sen jälkeen on suunnitelmana suunnata Tornioon Rajakahakkaan. Siis kauppakeskus Rajalla - På Gränsen on pistänyt hulinaksi ja siellä on kaikenmoisia tarjouksia. Eli ihan niin kuin Itiksen kuutamolla, Forumin hintasirkus, Kampin kampitus jne. Jos sitä vaikka löytäis jotain tarpeetonta näennäisen halpaan hintaan. Ja siitä voisi sitten poiketa Tamppiksessa, jos meillä on vielä virtaa. Onneksi sen aulassa on kahvila, niin voidaan käydä Smegin kanssa tankkaamassa, jos virta tuntuu loppuvan kesken.

Josta jouheva aasinsilta aiheeseen ruokailu. Smeg on alkanut vähitellen maistelemaan karkeampaa ruokaa, onhan hänellä jo ne kaksi hammastakin ja tarpeeksi ikää. Vaan ei ole helppoa. Ensin hän tutustui kaukalomalliseen ruokalappuun. Se oli Smegin mielestä lähinna kidutusväline. Aivan järkyttävää, että sellaisen hirvityksen pitäisi antaa roikkua kaulassa samalla, kun ruokailee. No, pari päivää hän leikki sillä ja sen jälkeen hän sitten hyväksyi sen kaulaansakin. Mutta se ruoka. Että sapuskassa on sattumia! Tässä kohtaa se kaukalo tulee tarpeen. Ensimmäiset annokset "syötiin" niin, että pikkumies otti halukkaasti lusikallisen suuhunsa, irvisteli ja sylki kaikki sattumat kaukaloon. Seuraava lusikallinen ja sama show. Tämä toistui n. 100 gramman verran. Äiti luovutti. Alkoi se sylkeminen ärsyttää sen verran. Ja loppuvaiheessa poika näytti lähinnä pitävän hauskaa sen sylkemishomman kanssa. Vaihe. Onhan tämä vain vaihe? Spagetti ja jauheliha onneksi maistui jo paremmin. Että jos joudutaan syömään reissuruokaa, on se toistaiseksi vielä sileää sosetta, jotta säästytään pahimmalta kaaokselta.

Vajaa pari viikkoa vappuun ja eilen sitä juhlistettiin n. 15 sentillä uutta lunta. Että terkkuja vaan sinne etelän lämpöön!

Törmässä kaikki hyvin

Viimeinen viikko on vilistänyt ohi melkein huomaamata. Vanha keittiö on vilahtanut ulos ja uusi noussut viittä vaille tilalle. Se on UPEA! Kuvia laitan sitten, kun se on täysin valmis. Tasot tulee vasta parin viikon kuluttua, joten siihen asti saatte vain kuvitella.

Kauhea kuhina täällä on myös ollut. Kalakaveri auttoi Ramboa keittiön kanssa ja sitten kylään tuli Setä Ö joukkueineen. Ihanaahan se on, kun tälläkin meillä on sosiaalista elämää ja kavereita käy kylässä, mutta kyllä on ollut mukavaa, kun ollaan oltu nyt pari päivää ihan omalla porukalla. Eilen illallakin istuttiin vaan sohvalla ja oltiin hiljaa. Olen saanut tehdä arkisia asioita (pessyt pyykkiä, viikannut kuivia, pessyt lisää pyykkiä...) ja olla vaan. Ei sillä, että olisin emännöinyt millään tavalla, kun täällä on vieraita, mutta kuitenkin. Tuo emännöinti ei vielä oikein suju, olenhan ollut kartanon emäntä vasta pari viikkoa. Ehkä se tulee sitten jossain vaiheessa veriin ja täällä leijuu aina pullantuoksu jo ovella vastaan.

Mutta Koivukulman nuori isäntä! Siinä vasta isäntä! Smeg ottaa kyllä yleisönsä. Täätäätäätää, drrrrdrrrrdrrrdrrr, shhhshhhshhh, pappappappappammmammammamma. Ja lentosuukkoja: smak, smak, smak. Hän on aivan tulessa, kun meillä on vieraita. Kiukku tulee, kun jäljelle jää vain hänen tylsät vanhemmat. Tai vielä pahempaa, hän joutuu leikkimään TAAS vaan tylsääkin tylsemmän äitinsä kanssa. Rambo on tällä hetkellä viihdytys- rankingissä korkeammalla, mutta turvajoukkoja johdan minä. Smeg on myös ottanut hirmuharppaukset kehityksessä eteenpäin: kolme viikkoa sitten hän lähti liikkeelle, ryömimällä. Viikko sitten maanantaina hän nousi itse istumaan ja tänään tukea vasten seisomaan. Että näillä mennään tulevaan viikkoon. Kohokohtana tulevana perjantaina 8 kk neuvola. Saa nähdä, millainen paikka se sitten on. Ainakin puhelimitse henkilökunta vaikuttaa mukavalta ja avuliaalta. Lisää siitä sitten kun ollaan käyty siellä.

Ai niin, tähän loppuun vielä itsekehua: käytiin Smegin kanssa Focuksella Haaparannalla ja Torniossa. Siis Tornion ytimessä. Manuaalivaihteilla! Minä osasin! Sen keskustampaa ei ihan läheltä löydy, joten jos selvisin siitä, selviän mistä vaan. Nih! Kuten Rambo sanoisi: Sole poka mikhään ko ajaa vain!

Pääsiäisrauhaa

Jestas mitä pyöritystä! Meillä ei ole käynyt Helsingissä näin paljon vieraita varmaan vuoteen. Nauroin ihmisten olevan uteliaita, mutta rehellisin vieras totesi kaikkien olevan kateellisia. Joka tapauksessa emme ole olleet yhtään vuorokautta omassa kodissamme omalla porukalla. Eikä tulla vissiin olemaankaan ainakaan tulevaan viikkoon. Rambo saa huomenna Kalakaverin keittiönasennusavuksi. Ja loppuviikosta tulee Smegin kummisetä pariksi päiväksi. Ehkä sitten ensi viikolla. 

Paitsi että kävi sellainen pikku juttu, että Rambo pyydettiin töihin jo sovittua aiemmin. Ei ollakaan joutilaina koko huhtikuuta, vaan arki pukkaa päälle jo viikon kuluttua. No, tuleehan noita viikonloppuja. Jos vaikka ehtisi olla tekemättä mitään jonkun hetken ennen kesää. Vaan ei kai omakotitaloasujat ole koskaan jouten. Koko ajan on jotain hommaa. Ja kun tuo meidän kaksihampainen kasvattiapina liikkuu jo varsin sukkelasti, ei hiljaisia hetkiä ole muulloin kuin hänen päikkäreitten aikaan. Onneksi tämä lapin ilmasto sopii hänelle ilmeisen hyvin: keskiverto päkät on nykyisin n. kaksituntisia. Tänään tämä pahapäinen hurjake saavutti taas yhden merkittävän virstanpylvään: hän nousi ihan itse istumaan. Mahalta kontalle ja siitä sitten polvilleen ja sitä kautta pyllylle. Että terkkuja vaan kaikille Smegiltä.

Itsenäisyys, mitä se on?

Eilen otin muille ehkä ihan tavallisen askeleen, mutta itselleni jätti harppauksen. Kävin kaupassa.

Minulle itsenäisyys on aina ollut vapautta tehdä mitä haluan. Voin hypätä bussiin ja ajaa minne tahansa. Metro vie minut muutamassa minuutissa toiselle puolelle kaupunkia. HSL:n reittikartta on minulla päässäni ja voisin toimia neuvovana puhelimena koska tahansa. Tiedän, mihin kohtaan metroa kannattaa mennä, jos jää pois Hakaniemessä ja ettei tarvitse kävellä, vaan on suoraan rullaportaiden tai hissin kohdalla. Noh, tämähän ei enää toimi. Ei ole julkista liikennettä, ei bussia, ei metroa. Junakiskot menee muutaman sadan metrin päässä, mutta raitiovaunuja en tule näkemään. Mutta minulla on auto.

Elämäni ensimmäinen auto, joka on vain minun käytössä. Saan tehdä sillä mitä haluan. Ajella ympyrää, jos niin mielin. Saan olla itsenäinen. Vaan se tuntuu niin vieraalta! Minulla ei ole koskaan ollut autoa, joka olisi minun ja vain minun. En osaa hypätä autoon ja hurauttaa kaupalle. Pyydän Rambolta lupaa, ilmoitan menostani ja kysyn vielä senkin jälkeen lupaa. Onkos OK, jos mä otan auton? Vaan kun täällä ei ole vaihtoehtoja! Jos poistun kotoa, otan auton. Ja piste. Huh!

Eilen oli sitten SE päivä. Rambo purki vanhaa keittiötä pois ja se hieman pelotti Smegiä. Totesimme, että hommat etenee parhaiten, jos minä lähden Smegin kanssa kaupoille ja Rambo jatkaa kotona ryskäämistä. No, en ottanut omaa autoani, vaan Rambon Volvon (automaattivaihteet, minun makuuni!), kun siinä oli turvakaukalon alusta valmiina kiinni ja seli seli (minun auto on manuaali). Ja niin me sitten vaan mentiin! Minä ja Smeg, on the road again, itsenäisinä ja vapaina kuin taivaan linnut. Ajelin Tornioon rautakauppaan ja hain maalia, kaikenlaisia remppakamoja ja kirveen (kirveen ostaminen vauva kainalossa tuntui paljon luontevammalta, kuin kondomien ostaminen ikinä). Jatkoin vielä lähikauppaamme, City-Markettiin hakemaan viimeisiä puuttuvia juttuja pääsiäistä varten ja siitä sitten kotiin. Käytin reissussa kahta eri reittiä, mennessä Jäämerentietä ja takaisin tullessa Vanhaa Rovaniementietä. Minä osasin! Smeg-pieni jännitti reissua ehkä yhtä paljon kuin minä, sillä kun päästiin kotiin, hän oli simahtanut turvakaukaloon. Nostin kaukalon varaston portaille ja laitoin vaan lisää peittoja päälle, ja kuinkas sattuikaan, poika posotti yli kahden tunnin tirsat siinä kaukalossa. Välillä satoi luntakin, suoraan pienen naamalle, mutta se ei unia häirinnyt. Mutta eikös se niin mene, että kun lapsi nukkuu, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin? Näissä olosuhteissa on kyllä ihanan helppo tehdä noita talletuksia.

Moni on pyytänyt KUVIA! No, tällä mennään pääsiäisen yli:

Noissa olosuhteissa on mukava kokkailla ja nauttia pääsiäisherkkuja. Toki, kun alkaa liikaa sapettaa, astun ovesta ulos ja katselen tätä:

RAUHALLISTA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!

Oma koti kullan kallis

Kirjoitan tätä offline, sillä meille tulee netti vasta vajaan viikon kuluttua. Koska minä asun lapissa. Olen lappilainen. Läänini on lapinlääni...

Viimeiset vuorokaudet ovat olleet niin huikeaa pyöritystä, että välillä tuntuu, etten itsekään pysy kärryillä. Joitain päiviä sitten makasin valveilla ensimmäisessä omassa asunnossani ja pohdin tulevaa vuorokautta. Olin jättämässä takseni kaiken tutun ja turvallisen ja hyppäämässä tuntemattomaan. Näin syvällisiin pohdintoihin en tosin päässyt, sillä päässä pyöri lähinnä ”olenko pakannut kaiken, miten lento sujuu pojan kanssa, olenko pakannut kaiken, pysyykö kaikki ehjänä, mihin järjestykseen kaikki laitetaan uudessa kodissa, miten poika pärjää, missä mun verkkarit on, olenko pakannut kaiken, tuleekohan muuttoapulaiset ajoissa, jne, jne”.

Perjantai aamuna 30.03. luomu-herätyskellomme Smeg piippasi klo 5.30. Ei tarvinnut jännittää nukummeko itse pommiin. Rambolla iski stressi päälle ja looginen ajattelu loppui. Jotenkin pidin kuitenkin itseni ja ipanan kasassa. Muuttoauto tuli pihaan sovitusti kahdeksalta. Muuttoapu antoi odottaa. Kymmenen yli aloin soitella apulaisia läpi: tulossa, matkalla, tulossa. N. kaksikymmentä yli neljä miestä ja yksi nainen suhasi edes takaisin ovesta sisään ja ulos. Tavarat vaan lenteli kohti muuttoautoa. Minun tehtäväksi jäi viihdyttää Smegiä. Pian yhdeksän jälkeen auto oli pakattu ja kaverit lähtivät töihin. Muuttokuorma starttasi kohti pohjoista.

Pyörin tyhjässä asunnossani ja ihmettelin. Smeg ihastui kaikuun. Molemmat veljeni roikkuivat paikalla viimeisinä. Kymmenen aikaan pihaan ajoi taksi, jonka olin tilannut jo aiemmin. Sain Smegin turvakaukaloon, ja hän oli unessa ennen Kulosaarta. Minä katselin metroa. Ruuhkaa. Ihmisiä bussipysäkeillä. Taisin vähän itkeä. Tavallisia arkisia asioita, jotka ovat olleet itsestäänselvyyksiä elämässäni yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Ei enää. Minun maisemaani ei enää metro kuulu.

Päästiin lentokentälle ja Smeg jatkoi uniaan. Keräsin hänet syliin varmana, että hän herää kärttyisena kuin ampiainen. Vaan ei herännyt. Eikä herännyt check-innissä eikä turvatarkastuksessa eikä matkalla lähtöportille. Portilla poika heräili omaan aikaansa ja oli heti hyvällä päällä. Syötin hänelle reissuruokaa, eli lounaan lentokentällä. Ruoka maistuu aina paremmalle, kun sitä ei tarvitse syödä oman pöydän ääressä. Siirryttiin koneeseen, edelleen hyvällä päällä. Aloin jo epäilemään, että Smeg on vaihtunut jossain. Nousu meni naureskellen ja kanssamatkustajille flirttaillen. Parinkymmenen minuutin lennon jälkeen pikkumies alkoi hieman kärttyilemmään, joten kysyin, josko herralle maistuisi hänen lempiruokansa, tidi. Ja sehän maistui ja vei tajun. Hän heräsi vasta Kemi-Tornion lentokentällä. Että ei se laskeutuminen niin kauhean työlästä lapsen kanssa ole.

Kentällä meitä oli vastassa Rambon äiti, joka toimi hovikuljettajanamme sen iltapäivän. Käytiin Keminmaan City-Marketissa ostoksilla ja sen kyljessä olevassa Scan Burgerissa (että heippa vaan Mäkkärit ja Heset) lounaalla. Pikkumies sai taas reissuruokaa. Kaupassa olin lähes maanisessa tilassa ja heittelin tavaraa kärryyn mitään ajattelematta. Smeg istui kärryssä ja otti tilan ja yleisön haltuun. Hänestä alkaa todella kuoriutua aikamoinen show-mies. No, kauppalasku oli sen mukainen, että ajatus ei tainnut olla ostoksissa mukana, hups. Ladattiin järjetön määrä kasseja anopin riisikuppiin ja lähdettiin KOTIA kohti.

Nousin autosta. Pala kurkussa. Taisin taas itkeä hieman. Olin tullut kotiin ♥

Tilaa. Niin paljon tilaa. Kodinhoitohuone. Niin monta ikkunaa. Paljon valoa. Koti. Leivinuuni. Jestas, miten iso se on. Osaankohan lämmittää sitä? Onkohan minulla yhtään leipäohjetta? Äidin vanhaa? Sitä hyvää rusinaleipää. Keskity! Koti. Koti. Koti.

Rupateltiin anopin kanssa iltaan. Syötin Smegille iltapuuron ja käytin hänet kylvyssä. Normaalit iltarutiinit siis. Olin juuri saanut hänet nukkumaan, kun Rambo kurvasi minun Focuksella pihaan. Tyhjennettiin auto ja lämmitettiin oma puusauna. Oli muuten hyvät löylyt. Sitten kohtalaisen ajoissa nukkumaan, koska seuraavasta päivästä oli tulossa taas perin puuhakas.

Lauantai aamuna heräiltiin Smegin tahtiin, ajoissa siis. Muuttokuorman piti tulla kahdeltatoista. Se tulikin jo 11.35, eikä meillä taaskaan ollut apujoukkoja paikalla. No, pari autoa kaartoi pihaan melkein heti kuorma-auton perässä. Ja taas alkoi laatikot lehtää. Smeg antoi meille suuressa laupeudessaan muuttorauhan nukkumalla kolmen tunnin tirsat. Anoppi laittoi talkooruokaa ja hups vaan, tavarat oli roudattu sisään n. tunteroisessa ja koko porukka pääsi syömään. Vähitellen talkoolaiset alkoivat valua koteihinsa, kunnes jäljellä oli minun perheeni. Minun kodissani. Laitettiin Smeg nukumaan ja jäätiin ihmettelemään elämää Rambon kanssa. Käytiin taas saunassa. Oma koti kullan kallis.

Viimeiset pari päivää ollaankin sitten leikitty laatikkoleikkiä. Missä meidän nettipiuha on? Laatikossa. Onko meillä jossain peittoja ja tyynyjä, kun tulee yövieraita? Laatikossa. Juustohöylä? Laatikossa. Pesuaineet? Laatikossa. No, onneksi meillä on niin paljon tilaa, ettei tämä kaaos haittaa ollenkaan. Vaikka laatikoita ja sälää on jokapäikkä täynnä, ei tämä edes tunnu kaaokselta. Vaan kodilta!