Minulle itsenäisyys on aina ollut vapautta tehdä mitä haluan. Voin hypätä bussiin ja ajaa minne tahansa. Metro vie minut muutamassa minuutissa toiselle puolelle kaupunkia. HSL:n reittikartta on minulla päässäni ja voisin toimia neuvovana puhelimena koska tahansa. Tiedän, mihin kohtaan metroa kannattaa mennä, jos jää pois Hakaniemessä ja ettei tarvitse kävellä, vaan on suoraan rullaportaiden tai hissin kohdalla. Noh, tämähän ei enää toimi. Ei ole julkista liikennettä, ei bussia, ei metroa. Junakiskot menee muutaman sadan metrin päässä, mutta raitiovaunuja en tule näkemään. Mutta minulla on auto.
Elämäni ensimmäinen auto, joka on vain minun käytössä. Saan tehdä sillä mitä haluan. Ajella ympyrää, jos niin mielin. Saan olla itsenäinen. Vaan se tuntuu niin vieraalta! Minulla ei ole koskaan ollut autoa, joka olisi minun ja vain minun. En osaa hypätä autoon ja hurauttaa kaupalle. Pyydän Rambolta lupaa, ilmoitan menostani ja kysyn vielä senkin jälkeen lupaa. Onkos OK, jos mä otan auton? Vaan kun täällä ei ole vaihtoehtoja! Jos poistun kotoa, otan auton. Ja piste. Huh!
Eilen oli sitten SE päivä. Rambo purki vanhaa keittiötä pois ja se hieman pelotti Smegiä. Totesimme, että hommat etenee parhaiten, jos minä lähden Smegin kanssa kaupoille ja Rambo jatkaa kotona ryskäämistä. No, en ottanut omaa autoani, vaan Rambon Volvon (automaattivaihteet, minun makuuni!), kun siinä oli turvakaukalon alusta valmiina kiinni ja seli seli (minun auto on manuaali). Ja niin me sitten vaan mentiin! Minä ja Smeg, on the road again, itsenäisinä ja vapaina kuin taivaan linnut. Ajelin Tornioon rautakauppaan ja hain maalia, kaikenlaisia remppakamoja ja kirveen (kirveen ostaminen vauva kainalossa tuntui paljon luontevammalta, kuin kondomien ostaminen ikinä). Jatkoin vielä lähikauppaamme, City-Markettiin hakemaan viimeisiä puuttuvia juttuja pääsiäistä varten ja siitä sitten kotiin. Käytin reissussa kahta eri reittiä, mennessä Jäämerentietä ja takaisin tullessa Vanhaa Rovaniementietä. Minä osasin! Smeg-pieni jännitti reissua ehkä yhtä paljon kuin minä, sillä kun päästiin kotiin, hän oli simahtanut turvakaukaloon. Nostin kaukalon varaston portaille ja laitoin vaan lisää peittoja päälle, ja kuinkas sattuikaan, poika posotti yli kahden tunnin tirsat siinä kaukalossa. Välillä satoi luntakin, suoraan pienen naamalle, mutta se ei unia häirinnyt. Mutta eikös se niin mene, että kun lapsi nukkuu, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin? Näissä olosuhteissa on kyllä ihanan helppo tehdä noita talletuksia.
Moni on pyytänyt KUVIA! No, tällä mennään pääsiäisen yli:
Noissa olosuhteissa on mukava kokkailla ja nauttia pääsiäisherkkuja. Toki, kun alkaa liikaa sapettaa, astun ovesta ulos ja katselen tätä:
RAUHALLISTA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti