Hyvät neuvot kalliit...

... ja hyvät unet vielä kalliimmat.

Paljon on tapahtunut sitten viimeisimmän päivityksen. Lumi ja pakkaset tulivat ja menivät. Mahani kasvoi, liikkuminen hidastui ja vauva Uskasa on nähnyt päivänvalon jo reilu kaksi kuukautta sitten. Smeg on kasvanut ja kehittynyt aivan hurjasti. Hän on muuttunut suloisesta tutkimusmatkailijasta räyhäkkääksi uhmailijaksi (joka on toki edelleen ajoittain syötävän suloinen). Rambo on siirtynyt lumitöistä ja kelkkailusta ruohonleikkuuseen ja terassinrakennukseen. Hyttyset tulivat ja hermot menivät.

Mutta otetaan asioita käsittelyyn yksi kerrallaan. Vauva Uskasa. Ihana pieni kakkosemme. Ikää hänellä on nyt 10,5 viikkoa ja ensimmäinen alkeellinen rytmi alka löytyä. Ensimmäiset viikot taisteltiin nukkumisen kanssa. Kuinkas sattuikaan... Meillä saattoi olla päiviä, kun hän ei nukkunut päiväaikaan yhtään 10 minuuttia pitempää pätkää. Haastavaa, kun joukkoon kuuluu Smeg, siitä tuonnempana. Onneksi Uskasa on kuitenkin nukkunut yönsä kohtalaisen hyvin alusta asti. Yö menee yhdellä tai kahdella syötöllä, eli minäkin saan parhaimmillaan jopa liki kuusi tuntia yhtäjaksoista unta. Jos Smeg ei hälytä. Tai tapahdu jotain muuta lapsiperheen öihin kuuluvaa, johon havahdun, koska nukun koko ajan koiran unta. Mutta siis kaikin puolin Uskasa on vallan hurmaava heppu. Hymyilee kovasti ja päästelee delfiini-ääniä. Nauttii seurustelusta ja isoveljensä huomiosta. Ja on ainakin toistaiseksi kestänyt Smegin huomionosoitukset kuin mies, siis itkemättä.

Sitten meillä on tuo Smeg. 1v 10kk. Vallan hurmaava heppu hänkin. Koettelee vaan vanhempiensa hermoa ihan toisella tapaa kuin 2kk vanha vauva. Myös hänellä itsellään hermo tulee ja hermo menee. Useinmiten menee. Tässä hermo on juuri mennyt. Ai miksi? No kun perhonen oli ikkunan ulkopuolella, eikä siihen voinut siksi koskea. Se, mikä ei kuvasta välity, on se infernaalinen kiljuminen, joka kaupunki olosuhteissa kuuluisi naapurikortteliin saakka. Me asutaan onneksi haja-asutus alueella... (Tähän viittasin kertoessani Uskasasta, jonka on vaikea saada unta / nukahtaa / nukkua. Tajunnanräjäyttävä kiljuminen ei edesauta asiaa).

Ihana touhukas apulainen hän noin enimmäkseen kuitenkin on. Suu käy taukoamatta siitä hetkestä, kun silmät aukeavat aina siihen hetkeen saakka, kun ne vihdoin suostuvat sulkeutumaan. Sanoja on hurjasti ja  noin puolet on oikein ja puolet sinne päin. Suosikki hommia on tällä hetkellä kaiken korjaaminen (**** koijaa. Täkkalu. Vasala. Uuvali. Zaza. **** koijaa mopoa. **** zazaa. Isi zazaa. Isi tankkaa öilyä zazaan.), pyykkihuolto (Uusi pyykkiä pyölii! [meillä on uusi pesukone], **** vipustaa. Äiti viikkaa. Vauva ööpaita. Isi kassalat. Äiti vaukkuhousut. Kato uusi pyykkiä pyölii!), autoista puhuminen (isi musta auto, äiti punane auto, mummi valkolo auto, M*** hopea auto, K**** punane auto, T**** kulta-auto...), lukeminen (äiti lukee) ja yleinen joka paikan höyläily. Ja vauvan hoito ja halaaminen. Smeg on niin kovin ylpeä pikkuveljestään. Hän pitää huolen siitä, että äiti muistaa / osaa hoitaa vauvaa. (Vauva ikkee. [usko tai älä, kuulen], äiti vauva tissiä, **** tissiä mukista [kyllä lapseni, sinä juot MAITOA mukista], **** vauva tuttia...) Ja se on myös uskomatonta, minne kaikkialle tuollainen vajaa pari vuotias ehtii. Hän on kaikkialla ja toisaalta katoaa pihalla silmistä ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Ja mitä kaikkea sellainen ehtii työntää suuhunsa. Nenään ja korviin työntäminen oli onneksi vain hyvin nopea vaihe, joka ei loppujen lopuksi kiinnostanut häntä sen kummemmin. Suuhun työntäminen ja imeskely / pureskelu on paljon siistimpää. Mitäs söit?

Mutta se, mikä haastaa elämäämme tällä hetkellä eniten, on Smegin nukahtaminen. Hän hakee ilmeisesti uutta rytmiä, mikä ilmenee täydellisenä rytmittömyytenä ja kaaoksena. Illat meillä on oikeastaa aina meneet samaa rataa: puuro, kylpy hampaidenpesuineen yms., iltasatu ja nukkumaan. Alkuun aloittelimme iltatoimet seitsemän aikaan, jolloin poika oli unessa reilusti ennen kahdeksaa. Vähitellen puuro on liukunut puoli kahdeksan tienoille ja sängyssä on oltu kahdeksaan mennessä. Unessa unessa hän on ollut yleensä ennen puolta yhdeksää, ihan viimeistään yhdeksään mennessä. Yönsä hän nukkuu nykyisin pääsääntöisesti hyvin, yöhälytyksiä tulee ehkä kerran viikossa. 

Päikkärit Smeg kyllä vielä tarvitsee. Hän ei jaksa koko päivää ilman kauneusunia, vai pitäisikö sanoa, että välillä pitää antaa hermon levätä. Aiemmin hän nukkui ulkona, nukahtaen hetkessä ja helposti. Vuoden vaihteen kieppeillä otin hänet sisälle nukkumaan, kun ennakoin tulevaa vauva-arkea. Ajattelin, että minun on helpompi nukuttaa Smeg sisälle kuin ulos, jos minulla esim roikkuu tissitakiainen rinnalla koko ajan. Nukahtaminen päikkäreille hidastui, mutta kun siitä tehtiin rutiini, ei sekään ollut mikään ongelma, vaan heppu oli yleensä unessa noin 10 minuutissa.

Kevään mittaan herra alkoi heräämään aiemmin ja aiemmin. Jossain vaiheessa Smeg lauloi jo ennen kukkoa, aikaisimmillaan heti viiden jälkeen. Hän hiippailee omasta huoneestaan meidän makkariin milloin minkäkin rekvisiitan kanssa. Välillä sinne paukataan mopolla, välillä marakasseja soittaen. Vappuna meidän sänkyyn oltiin tuomassa vappupalloa klo 6 aamulla... Päätimme jossain kohtaa rajoittaa päiväunet ihan max 1,5 tuntiin, jos se vaikka näkyisi myöhäisempinä aamuina. Ehkä tämä korjausliike toi aamuihimme satunnaisen vatrin lisää, mutta mainittavaa hyötyä siitä ei ollut. Meillä on noustu kuuden aikaan jo pitkään. Sen faktan suostuisin vielä nielemään, jos tuo kutale suostuisi nukahtamaan! 

Vaan kun ei. Sekä päivä- että yöunille nukuttaminen /nukahtaminen on nykyisin aivan mahdotonta. Smeg pyörii ja hyörii, höpöttää ja selittää, potkii seinää, järjestelee unileluja, jne, jne, jne. Ja tätä kestää. Ja kesää. Nukahtaminen on venynyt yli yhdeksän ja itse nukuttaminen kestää lähes poikkeuksetta reilusti yli puoli tuntia. Parhaimmillaan minä nukutin eilen yli 1,5 tuntia ja uni tuli lähempänä puolta kymmentä. Meinaa huumori loppua. Sain vinkin hyvältä ystävältäni, että jos nukahtaminen venyy, ei kannata yrittääkään laittaa lasta sänkyyn esim. klo 20, vaan vasta silloin, kun se uni tulee, eli esim. klo 21. Ja kun nukahtaminen / nukuttaminen sujuu nopeammin klo 21, voi sitä ruveta vähitellen hinssaamaan aikaisemmaksi, esim takaisin klo 20. Kiva idea, ei toimi. Väsynyt ukko sänkyyn klo 21 ja uni tulee saman sekoilun jälkeen klo 22. Ei kiitos. Illalla tuo on vielä jokseenkin siedettävää, toki se syö minun ja Rambon kahden keskeisen ajan ihan kokonaan, mutta päiväunille veivaaminen on ihan sietämätöntä! Minä kun en voi istua vieressä kuuntelemassa hänen isinsä / sukulaistensa / kavereittensa autojen värejä toista tuntia, kun on tuo vauva Uskasakin huollettavana. Tiedän, että tällaiset nukahtamisvaikeudet kuuluu ikään ja että monet vanhemmat painivat niiden kanssa, mutta miten näistä selvitään? Ja kauanko tämä VAIHE kestää? Minulla on niin totaalisen avuton olo, kun vajaa kaksivuotias tuntuu dominoivan koko perhettä pelleilyillään. Miten me vanhempina saamme homman taas raiteilleen ja illat sujumaan mukavammin? Itseä ahdistaa jo päivällisaikaan tuleva ilta ja nukuttaminen. Ja aamusta alan stressaamaan tulevia päikkäreitä. Minä olen neiti excell, mutta tätä asiaa en saa haltuun! Ja sille, joka aikoo neuvoa, että jättäkää se vain yksin sinne omaan sänkyynsä, voin sanoa, että tule sinä sitten palauttamaan tuo sähköjänis 1500 kertaa illassa kiljumisen ja kikatuksen saattelemana takaisin sinne sänkyyn, ja pidä huoli ettei Uskasa herää... Eli on kokeiltu, enemmän kuin kerran ja ei toimi. Se on vain hauska leikki. Vaikka kuinka vanhemmat vain palauttavat sänkyyn ihan eleettömästi...

Vaan nyt alkaa tämä pienempi kärttyilemään siihen malliin, että lähden nukuttamaan häntä... Minulle kun riittäisi nukahtamiseen vaakataso... Vaan on ne suloisia, kun ne nukkuu!

Uutisia uutisia!

Kylläpäs on taas aikaa vierähtänyt! Lehdet on lähteneet puista, linnut on lentäneet etelään, lumi satoi, pakasti, lumi suli ja satoi vettä ja satoi vettä ja satoi vettä ja satoi vettä... Tänään täällä on pitkästä aikaa pakkaspäivä, mittari näyttää -3 ja aurinko paistaa. Siis paistaa ja paistaa, eli kurkkii juuri ja juuri horisontin yläpuolella muutaman tunnin. Mutta valaisee kumminkin.

Lyhyt kertaus viimeisestä parista kuukaudesta: käytiin Smegin kanssa etelässä syyskuun puolessa välissä. 6 yötä, 3 yöpaikkaa ja viittä vaille vatsahaava minulle. Smeg pärjäsi jotenkuten, lämpöili ja eroahdisteli koko reissun, minä kuumeilin vasta kotimatkaa edeltävän yön. Ja kun kotiin päästiin, olinkin sitten vuodepotilaana muutaman päivän. Onneksi saatiin Rambon sukulaisia apuun. On meinaan hiukan hankala viihdyttää 1-vuotiasta sähköjänistä 39 asteen kuumeessa.
Ollaan käyty myös mummolassa muutamaan kertaan tässä syksyn mittaan ja päästiin jopa Rambon kanssa kahdestaan lintumettälle. Smeg viihtyi isoenon ja -tädin hellässä huomassa, kun me hiippailtiin pitkin metsiä ja käristettiin makkaraa. Kaikki osapuolet nautti.
Smeg kasvaa ja kehittyy. Motoriset taidot karttuu ihan silmissä, huumorintaju ja oma tahto on jo hyvin selkeästi havaittavissa ja kielellinen kehityskin on aika vauhdissa. Sanavarastossa on tärkeimmät: äiti, auto, kakka ja lukuisten eläinten äänet (hau, miach, bää, pääpää, joka on hiiren ääni, titu, joka on linnun ääni ja tietysti moottorin pörinä, uhu, joka on pöllön ääni). On aivan huikeaa seurata tuota kehitystä! 15 kuukautta ja tyyppi on muuttunut ameebasta käveleväksi, pälättäväksi, itsenäiseksi yksiköksi. Vetää hiljaiseksi.
No, viimeisin iso juttu on ollut Rambon autokuume. Onneksi se on nyt pahimmiltaan ohi, auto on siis vaihtunut. Rambo oli rohkea ja osti melkein sian säkissä: katsoi netistä auton etelästä, lähetti luottomiehen sitä katsomaan, uskoi ystävää ja teki kaupat. Luottomies ajoi auton Helsingissä junaan ja me sitten haettiin se Rovaniemeltä. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja nyt on sitten suurperheen auto pihassa.
Josta päästäänkin siihen suur-UUTISEEN: Smegistä tulee isoveli! Se on ollut tämän syksyn päällimmäinen iso juttu, mielessä päivittäin ja aika dominoivana. Alkuun minua vaivasi aivan infernaalinen väsymys, en edes tiennyt, että ihminen voi olla niin väsynyt! No, nyt menee paremmin, ollaanhan jo yli puolen välin. Mitä nyt selkä kiukkuaa ja ikenet vuotaa verta (on muuten ehkä se hurmaavin raskausoire...). Huhtikuun alkupäivinä pitäisi meidän perheen lapsiluvun kasvaa 100%. Hui. Välillä olen onnesta sekaisin ja välillä pidän meitä aivan umpi hulluina. Mutta ainakin meillä on nyt isompi auto.

Tässä pakolliset. Itsestäni en vielä laita kuvia, olo on vaan pullea, ei vielä kunnolla raskas. Mutta Smeg... Hän on ihana ja niin puuhakas!

Smeg kasasi iskän kanssa rattikelkan lokakuun puolessa välissä, kun oli lunta ja pakkasta. Valitettavasti se keli meni aika nopeasti ohi.

Valmis kelkka. Prrrrrrrrr.

Vauhdin hurmaa.

Marraskuun alussa lumi yritti tulla uudestaan. Sade voitti. Mutta sen hetken, kun lunta oli, se oli mahtavaa! Moottorikelkkailu on ehkä tokaksi parasta, heti kutituksen jälkeen.

Joki yritti jäätyä. Sade voitti.

Minä ja ilopilleri.

Syksyn tuntua

Hei hei vaan kaikille! Päivitys alkaisi samoin, kuin muutama edellinen, mutta olen päättänyt luopua syyllisyydestä, mitä tulee tämän blogin päivittämättömyyteen. Ei kai tämän tule olla minulle paine, vaan kanava purkaa niitä?

Asiaan. Kauheesti on taas ollut vieraita. Ja hommahommia. Ja vieraita. Ja hommahommia. Sitten viime päivityksen, meidän kodin lämmitysjärjestelmä on muuttunut. Me olemme nykyisin perhe-maalämpö. Muutaman päivän tuossa talon kulmalla jyskytti aika miehekäs pora, joka teki siihen 170 metriä syvän reiän. Sitten Rambo alkoi purkaa vanhaa pannuhuonetta ja pian asentaja olikin jo kytkemässä maalämpökonetta käyttöön. Iso projekti, mutta näin muutaman viikon maalämmöstä nauttineena kaiken vaivan väärti.

Samoihin aikoihin, kun maalämpö kytkettiin, saimme nauttia reilun viikon au pairista. Ihan parasta! Pikku apulaisemme teki puuhommia, leikkasi nurmen, auttoi Ramboa lapiohommissa, leikitti Smegiä, ja auttoi Smegin synttärivalmisteluissa mm leipomalla täytekakun. Ihan täydellistä! Tarvitsisin oikeasti jatkuvan au pairin tänne. Ikävä tuli, heti, kun hän lähti.

Tässä au pair opettaa Smegiä käyttämään iPhonea.

Matkanvarrelle on mahtunut myös Smegin maitoallergiaepäily, joka jäi kahden viikon maidottomuuden jälkeen epäilyksi. Pahat pierut ja lörö masu taisikin johtua laktoosista, ei maidosta. Tutkimukset jatkuu. Tällä hetkellä maistelemme laktoositonta maitoa ja toistaiseksi näyttää hyvältä. 1-vuotis neuvolassa saatiin vähän noottia, että herra saisi syödä vähän reippaammin. Ei kai? Käytiin tuossa läpi muutaman viikon jakso, kun Smeg ei suostunut syömään juuri mitään. Äidin hermoja riepoteltiin oikein urakalla, kun joka ruualla ensimmäisestä lusikallisesta lähtien pieni sylki ruokansa, silmiin katsoen ja hymyillen. Tai kaivoi ruuan suusta ja heitti sen olan yli. Tai hieroi pöytään. Kun tämä toistui joka päivä viisi kertaa päivässä ja takaraivossa joku naputtaa vasaralla alitajuntaan tietoa siitä, että tuon pitäisi syödä enemmän, oli hermoromahdus valmis. No, jotain tapahtui, ja nyt piiperöinen syö taas kohtalaisesti. Vaikeimpina hetkinä herran ruokavalio koostui lähes ainoastaan punaherukoista. Tärkeintä on, että joku maistui. Ja olihan se aika suloista, kun tyyppi hiippailee itse pensaaseen napostelemaan herukoita. Niin, ja ne strategiset mitat oli 83cm ja 9,7kg.

Räyhäkästä ruokailutunnelmaa.

Sitten oli ne suuret juhlat: Smegin 1-vuotisbileet. Kova pala äidille, jonka vauva onkin yhtäkkiä taapero. Juhlat juhlittiin lauantaina ja virallinen synttäripäivä oli tiistai. Siinä välissä, maanantaina, Smeg totesi, että nyt on treenit treenattu, ja lähti kävelemään. Vielä kovempi pala äidille. Sinne jäi peppukiito ja tilalle tuli se huvittava juopon kävely. Liikuttava etenemismuoto sekin. Huojuu, horjuu, kaatuu, ei kaadukaan, tumps. Mutta silti tuo pikkumies on (ainakin äidin silmissä) niin taitava!

Barbabakakku a la au pair.

Tyylikäs sankari.

Kuka on eniten täpinöissään?

Pakettinarut vei edelleen voiton lahjahommissa.

Vaan kyllä pikkuautotkin saa nuoren miehen suun messingille.

Bad ass sai hupparin.

Viime viikonloppu olikin sitten tosi kiva! Veljeni Mc1 (oivallinen salanimi), seuralaisensa Grape (tämäkin on salanimi!) ja serkkupoika Kepa kävivät viihdyttämässä meitä kaksi päivää. Smeg oli aivan tulessa. Voiko mikään olla mukavampaa, kuin kolme vuotta vanhemman pojankoltiaisen kanssa puuhastelu?! Ja Kepa taas on aivan loistava tuollaisen pikku ipanan kanssa. Hän auttoi, hoivasi, antoi leluja, antoi ottaa kädestä ja toimi muutenkin todella mallikkaasti. Grapekin taisi vähän ihastua Smegiin, joten pääsin aika helpolla. Toisin sanottuna pystyin auttelemaan Ramboa puuhommissa. Paljon saatiin aikaiseksi, ja kiitos kuuluu kyllä ainakin osittain Mc1:n jengille.

Serkuspainia. Ihan levotonta.

Ja vielä yksi merkittävä askel meidän elämässä: me harrastetaan, minä ja Smeg. Muskaria. Ollaan käyty nyt kaksi kertaa Torniossa musisoimassa ja se on ihan huippua! Ekalla kerralla minua taisi vähän jännittää. Liikutuin jo alkulaulussa ihan kyyneliin asti ja vähän joka välissä oli pala kurkussa. Kun Smeg oli niin reipas! Touhusi muiden lasten kanssa kuin vanha tekijä, tutki muiden äitien korut ja kellot ja soitti marakasseja ja kapuloita NIIN hienosti. Voi pakahdus, miten hienoa se oli. Tänään käytiin jammailemassa toista kertaa, ja sama meno jatkui. Triangeli ja kapulat soi upeasti ja Smeg oli reipas. Hän tykkää tanssia ja hymistä mukana joka laulussa. Onneksi me mahduttiin mukaan tuohon ryhmään. Huhut näet kertoo, että muskarit on täällä kiven alla, eikä kaikki halukkaat mahdu mukaan.

Tässä vielä lopuksi pakollinen kuvasaaste, ei kun siis -kooste viime ajoilta. Jaa hei.

Lukeminen kannattaa aina.

Nyt mä meen. Heippa!

Punaherukat. Mun suosikkeja.

Rokotusten jälkeen nousi kuume ja silloin tarvittiin paaaaljon syliä.

Ihan tavallisia kävelyhommia.

Se liikkuu!

Ja laittaa kaiken suuhunsa. Kuvanlaatu on heikko, mutta päähenkilö sitäkin valovoimaisempi. Liikehdintä on varovaista, mutta kuten jo mainittu, askeleita on otettu myös ilman tukea. Sole poka mikhään ko kävellä vain!

Yleisön pyynnöstä, taas, heh heh...

Laiska, laiska kirjoittaja täällä taas hei! En kyllä tällä kertaa ole oikeasti ollut laiska, vaan KIIREINEN! Juu, on kato ollu noita hommahommia. Lyhyt kertaus: tuli juhannus ja sen myötä juhannusvieraita etelästä. Älyttömänmakeeäiti, ihanaisä ja puuhakaspoika, 2 v. Puuhakkaastapojasta tuli Smegin idoli. Saman kokoinen, samat hommat, mutta osasi jo niiiiin paljon enemmän kuin hän. Puuhakaspoika puhui, käveli, söi itse, pottaili, potki palloa ja teki kaikkia pikku poikien hommia, joihin Smeg ei ihan vielä taivu. Smeg joutui vaan tyytymään siihen, että hän seurasi puuhakastapoikaa kuin hai laivaa. Mutta mukavaa oli, kaikilla. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Puuhakaspoika totesi routapaistia syötyään, että hänelle tuli luokamylkytys. Taisi olla kohteliaisuus.

Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina käytiin vielä Sirkkakoskella. Smegin mummikin oli siellä, ja taas nuorta isäntää vietiin. Kuumaa valuuttaa tuollainen vajaa vuotias. Sunnuntaita seurasikin sitten taas Rambon iltavuoroviikko. Maanantaina 25.06. Smegillä oli ensimmäinen hammaslääkäri. Ei mennyt ihan kauhean mallikkaasti, mutta diagnoosi oli helppo. PULLOTTAA. Alahampaat, ne kaksi, on hienot ja saatiin hampaidenhoitovinkkejä niille. Ja myöskin niille ylähampaille, jotka räjähtää hetkenä minä hyvänsä. No, räjähdys tapahtui lauantaina 30.06., kun molemmat etuhampaat puhkesivat. Nuorelle herralle jää aivan hurmaava rako niitten väliin. Syötävän suloisesta pojastani tulee vielä piirun verran suloisempi! (Äidin mielipide). Nyt maistuu taas ruoka, mutta lisää hampaita on tulossa, joten saa nähdä, kauanko. Mutta siis tuo iltavuoroviikko meni taas tikusta asiaa keksiessä. Haettiin Smegille verhot Ikeasta ja samalla reissulla mukaan lähti kankaat mummolan vanhaan puusohvaan. Uudet päälliset teki vanhasta uuden. Olen tyytyväinen.

Hommailtiin siis pitkin viikkoa kaikenlaisia pikku juttuja. Perjantaina käytiin isosti kaupassa, sillä mummi ja hänen boyfriend oli tulossa meille viikonlopuksi. Lauantaina päästiin sitten Rambon kanssa ensimmäistä kertaa Smegin syntymän jälkeen kahdestaan ulos. Käytiin kaupoilla ja syömässä. Oli hassua syödä, kun kummankaan ei tarvinnut syöttää kolmatta osapuolta tai katsoa perään, kun se kolmas osapuoli pöllöilee. Mutta mukavaa oli. Sunnuntaina mummi ja boyfriend jatkoivat matkaa ja me olla möllötettiin.


Heinäkuu alkoi Gasthausimme osalta yhtä kiireisesti kuin kesäkuu loppui. Maanantaina viikko sitten haettiin junalta Sopo ja Kepa (salanimet, huom huom!), eli Smegin serkku äiteineen. Samana iltana Smeg muutti omaan huoneeseensa nukkumaan. Muutto sujui täysin mutkitta. Minä vaan olen vähän romuna, kun minun vauva ei enää nuku vieressä vaan kymmenen askeleen päässä. Tiistai, keskiviikko ja torstai meni aikamoisessa touhussa. Smeg ei malttanut nukkua päikkäreitä juuri lainkaan, sillä hänellä oli taas uusi idoli, Kepa 4v. Ja Kepassa riitti virtaa. Milloin kalastettiin, milloin rakenneltiin puupalikoista autotallia, milloin ajeltiin rallia Smegin kävelykärryllä. Huonoista unista huolimatta oli ihanaa, että kävivät. Säät onneksi suosivat, joten voitiin olla paljon myös ulkona. Hyttyset tosin eivät suosineet Smegiä. Otsasta näkee, että pipo on ollut vinossa, koska pipon rajassa menee värisuora paukamia. Osa on jo kuivunut melkein ruveksi ja osa on ihanan tuoreita ja pinkeitä. Onneksi pientä ei itseään näytä haittaavan. Torstaina käytiin Torniossa Joppari-juna ajelulla. Smeg nukkui yli puolet matkasta, onneksi ja vihdoin! Traktorin tasainen hyrinä taisi olla hyvää unilääkettä. Mutta päivän kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti iltapäivällä kotona otetut ensiaskeleet! Sohvan kulmalta hurja kahden askeleen syöksy äidin syliin hilpeästi kikattaen. Voi onnea ja iloa!

Perjantaiaamuna saatettiin etelän vieraat taas junaan ja käytiin kaupassa. Kotona normaali lounas ja pieni päikkäreille. Taisi olla jonkinasteista kisaväsymystä, sillä Smeg tempaisi kolmen tunnin tirsat. Niitä ei olekaan vähään aikaan nähty. Sitten kamat kasaan, vene auton perään ja kohti Kuhakunkku-kisoja. Rambo joukkueineen osallistui Miekojärven vetouistelukilpailuun, joka oli lauantaina. Perjantai-iltana saunotettiin Smeg ja itsemme ja minä menin ajoissa nukkumaan. Vaan vähänpä siitä oli hyötyä, kun epäonni hyökkäsi kimppuun lauantaina... Käytiin Smegin kanssa Kalasatamassa hurraamassa pojat matkaan ja siirryttiin siitä sitten takaisin The Mummolaan (Kommandon kesäpaikka, vanha mummola). Koska olen niin kovin etevä, menin sekaisin automaattivaihteisen auton polkimista (juu, niitä on kaksi. Siis kaksi. Kaasu ja jarru. TIEDETÄÄN!) ja peruutin autotallin ovesta läpi. No en ehkä ihan läpi, mutta tarpeeksi kuitenkin. Mieliala laski samaa tahtia kuin Smegin silmäkulma turposi mäkäräisen piston johdosta. Pidettiin Smegin kanssa yllä kauhun tasapainoa, sillä minun mielialan laskiessa Smeg kohotti myös otsaansa muhkean kuhmun törmättyään pää edellä sängynpäätyyn. Yö meni jotenkuten ja aamulla Smeg teloi jalkansa suihkuhuoneessa verille (pieni reikä, paljon verta). Kun urhoolliset kalamiehet palasivat aamupäivällä järveltä, en voinut kuin itkeä, että MÄ HALUUN KOTIIN! Kotiin pääsin ja kotona olen. Sunnuntai-iltana meillä kävi vielä Rambon lapsuudenystävä Ruotsista vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa kahvilla. Nyt riittää vähäksi aikaa. Gasthausimme on lähes aina auki, mutta jos vaikka muutaman päivän saisi olla ihan omissa oloissa. Smegkin taitaa olla kyllästetty hommailulla, sillä sunnuntai-iltana hän tipahti n. klo 20:30 ja heräsi ensimmäisen kerran n. klo 6. Hetken taivuttelun jälkeen jatkoimme unia vielä klo 8:40 saakka. Tänään tosin herättiin kuudelta, mutta tuo yksi hyvin nukuttu yö tuolla välissä kantaa kyllä varmaan tämän viikon.

Että sellaista hulinaa täällä, ei tämä maalaiselämä olekaan pelkkää seiniin tuijottelua. Tässä vielä pakollinen kuvasaaste aamujeni valosta ja iltojeni ilosta: 

Smeg maalasi Rambolle synttäritaulun.

Hän kääntää jokaisen kiven.

Joppari-junassa oli mukavaa, kunnes tuli uni.

Kesämies.

Kylpymies.

Serkukset hommahommissa.

Pyykkiassari.

Pätkäajatuksia

Kylläpäs aika kuluu nopeasti! Vakaa aikomus on koko ajan ollut päivittää tätä blogia viikottain, mutta ennen kuin ehtii kissaa sanoa, on viikko muuttunut kuukaudeksi. Ohhoh. Ei sillä, että täällä olisi tapahtunut mitään ihmeellistä, lähinnä täällä ei ole tapahtunut mitään. Ihmisiä käy kylässä, viikonloput menee kuin siivillä ja viikot huristaa ohi ihan huomaamatta. Ensi viikko tulee taas olemaan minulle vähän helpompi, sillä Rambo on aamuvuorossa, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee kotiin ennen neljää. Iltavuoroviikot ovatkin sitten vähän työläämpiä, sillä Rambo on töissä 9-17, eli poissa 8:20-17:45 tai jopa 18, jos hän käy matkalla kaupassa. Niinä viikkoina menee päivät aikalailla täätäätääväävääväädrrrrdrdrdrrrr -juttuja jutellessa. Välillä tulee ihan ikävä aikuista juttuseuraa. Mutta silloin hypätään Smegin kanssa Focukseen ja käydään jossain. Keskiviikkona käytiin Sirkkakoskella moikkaamassa Smegin setää, siis Kommandoa, joka oli täällä pohjoisessa pikalomalla ja isoenoa ja -tätiä. Se oli hyvä reissu. Smeg näki kaksi koiraa, Topin ja Raitan. Vanha herra Topi pelotti ensin, kun se haukkui niin kovaan ääneen, mutta vauva-Raita oli kikatuttavan ihana, kun se vaan nuoli Smegin käsiä. Saatiin Kommandolta korvasieniä, jotka hän oli ystävällisesti poiminut ja ryöpännyt, ja laitoin niistä meille oivallisen sienikastikkeen jauhelihapihvien seuraksi eilen. Tuli siis korkattua meidän uusi keittiö. Taidan olla vähän laiska kokki, kun en ole jaksanut laittaa ruokaa melkein kolmeen kuukauteen...

Tässä niitä ajatuksenpätkiä menneeltä kuukaudelta:

- Alkaako ruuan tuputtaminen tästä? Siis kun kaikki mummot ja äidit aina tarjoaa lisää ruokaa, niin onko juuret alta vuoden ikäisen syöttämisessä? "Ota vielä yksi lusikallinen", "Pitää syödä hyvin, että jaksaa leikkiä / nukkua", "Enää pari lusikallista, niin lautanen on tyhjä" jne. Smeg kyllä osaa temppuilla ruokapöydässä, mutta kai minä olen saanut jotain lapioitua suuhunkin, kun paino on vihdoin yli 9kg.

- Kuka valopää keksii kosmetiikkatuotteiden tuotenimiä? Meillä on nukuttu viimeaikoina varsin heikosti. Rambo on siirtynyt yläkertaan evakkoon, että edes joku tästä jengistä olisi täyspäinen. Ja kun sitten aamupäivästä yritän peittää yönmustia silmänalusia valokynällä, huomaan tuotteen olevan nimeltään "Touch of radiance". Yeah right. Siis säteilyn kosketus. Ei kai tarvitse jatkaa, että meikkikynällä ei saa muutettua vuoden univelkoja säteileväksi.

- Samasta aihepiiristä: onko englantilaiset jotenkin erilaisia, vai mikä ihmeen sanonta on "sleeps like a baby"? Kuvittele tilanne: olette hotellissa. Sängyssa on mankeloidut, puhtaat ja viileät lakanat. Patja on täydellisen pehmoinen. Huone on äänieristetty, ikkunoissa on pimennysverhot. Mikään ei häiritse unta. Saat nukkua juuri niin kauan, kun silmäsi pysyy kiinni. Hotellin aamiaisella hovimestari kysyy, kuinka nukit. "I slept like a baby". Siis sehän on loukkaus! Kuka hullu nukkuisi tuollaisissa olosuhteissa yönsä parin tunnin pätkissä, heräilisi vain noustakseen seisomaan kesken uniensa, suivaantuisi itselleen seisoskelusta niin, että parahtaisi lohduttomaan itkuun ja samalla häiriköisi kaikkien kanssa-asustelijoidensa yötä? Pah sanon minä. Jos haluttaisiin kuvata hyvin nukuttua yötä, voisi sanoa vaikka, että nukuin kuin kymmenenkuisen äiti ensimmäistä kertaa erossa vauvasta. Meinaan uskoisin, että minulle maistuisi uni aika hyvin. (Pakko kuitenkin laittaa tällainen sivuhuomautus, että kuluneessa viikolla Smeg on yllättänyt, ja nukunut kolmena yönä niin, että minäkin olen saanut yli 7 tuntia yhtäjaksoista unta. Mitä juhlaa!)

Eipä noita ajatuksia kovin paljoa ole herennyt. Pää lyö tyhjää. Tässä nyt kuitenkin kuukauden kuvasatoa, kaikkeni keskipisteestä tietysti!

Treenit jatkuu. Pesukone on paljon parempaa viihdykettä, kuin tv.

On kato näitä hommahommia.

Täysin epäskarppi otos, mutta ei tuosta keekoilijasta saa skarppeja kuvia, kun hän on vauhdissa.

Tässä se on. Koti. Sukulaiset ja ystävät tervetulleita.

Pikkuapulainen vauhdissa. Kauppakassista löytyi ykkösherkkua, kurkkua.

Smeg kävi jättämässä ruusun mummilleen 12.06.2012, kun mummilla olisi ollut 64-vuotispäivä.

Smeg on löytänyt nappulat. Uunin, pesukoneen ja plekkarin. Kaikkea pitäisi päästä painelemaan.

Kesä on täällä(kin)!

Näin tänään pääskysen ja se sinetöi asian: nyt on kesä. Bongasin myös sisiliskon ja se tukee edellistä väitettäni mielestäni varsin tukevasti.

Piha alkaa olla jonkinlaisessa kunnossa. Olen saanut haravoitua sen kauttaaltaan kertaalleen, mutta nyt omaan silmään näyttää siltä, että sen voisi harkata vielä toistamiseen. Vaan en taida jaksaa. Onhan tuolla pihalla muitakin hommia kuin tuo iän ikuinen harkkaaminen. Marjapensaatkin ovat saaneet uuden ilmeen: lumen alta paljastui kahdeksan iiisoa puskaa, joista kaksi jätin rauhaan, viisi harvensin ja yhden leikkasin matalaksi. Saa nähdä, mitä noille kuudelle kuuluu loppukesästä. Tässä harvennustyylinäytteeni:

Oksasakset on sanoneet klip klip siellä täällä ja moni minulle tuntomaton puska on saanut uusia muotoja. Mahtavaa, kun pääsen toteuttamaan itseäni tuolla ulkona. Voi olla, että ensi kesänä ostellaan sitten taimia ja istutetaan uusia pensaita, kun olen onnistunut tappamaan kaikki tänä keväänä. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse aloittaa alusta. Pienen salapoliisityön jälkeen minulle on selvinnyt, että meillä on jättikokoinen raparperipuska. Heinän ja ryönän alta löytyi kivikkopuutarha ja sieltä reipas ruohosipuli. Anoppi arvuutteli versovia kasveja: saattaa olla jotain liljaa, sitten sitä keltaista päivänkakkarannäköistä ja selkeästi jotain kivikkokasvia. Yhtä sofistikoituneita arvailuja kuin minullakin. 

Yksi asia, josta nautin tällä suunnattomasti on se, että maisemamme vaihtuu paivittäin. Ei vain visuaalisesti, vaan kokonaisuutena. Kaupungissa kaikeen mökään ja asfalttiin turtui niin, ettei pieniä eroja anää huomannut. Täällä huomaan kaiken: linnut laulavat eri tavalla ilmanpaineesta riippuen. Läheltä kulkevan junan kuulee välillä jo kaukaa kaukaa, välillä sitä tuskin huomaa. Tuulensuunta muuttaa koko tuoksumaiseman. Tänään täällä on haissut (minun mielestäni tuoksunut) lehmä. Tai paremminkin sen kakka. Yksi maailman parhaista tuoksuista! Haravoidessa maasta nousee märän maan ja itävän ruohon tuoksu. Sateen jälkeen märkä metsä antaa arominsa ilmaan niin, että siihen melkein hukkuu. Joka kerta, kun astun ovesta ulos, haistelen, kuuntelen ja tunnustelen, millainen päivä tänään on. Ja tänään oli hyvä päivä. Kakka haisi ja linnut lauloivat lujasti. Aurinko lämmitti niin, että vieläkin kuumottaa poskia. Smegkin nautti kesäpäivästä. Huljanteri pääsi ulkoilemaan ekaa kertaa ilman takkia tai haalaria. Kuiva nurmi maistui hyvälle, ja vain hiekkalaatikko puuttui. Ehkäpä Rambo rakentaa hänelle sen... Nuo Setä-Ö:n tuomat hiekkalelut kun tuntuu vähän nuivilta tuossa viltillä.