Uutisia uutisia!

Kylläpäs on taas aikaa vierähtänyt! Lehdet on lähteneet puista, linnut on lentäneet etelään, lumi satoi, pakasti, lumi suli ja satoi vettä ja satoi vettä ja satoi vettä ja satoi vettä... Tänään täällä on pitkästä aikaa pakkaspäivä, mittari näyttää -3 ja aurinko paistaa. Siis paistaa ja paistaa, eli kurkkii juuri ja juuri horisontin yläpuolella muutaman tunnin. Mutta valaisee kumminkin.

Lyhyt kertaus viimeisestä parista kuukaudesta: käytiin Smegin kanssa etelässä syyskuun puolessa välissä. 6 yötä, 3 yöpaikkaa ja viittä vaille vatsahaava minulle. Smeg pärjäsi jotenkuten, lämpöili ja eroahdisteli koko reissun, minä kuumeilin vasta kotimatkaa edeltävän yön. Ja kun kotiin päästiin, olinkin sitten vuodepotilaana muutaman päivän. Onneksi saatiin Rambon sukulaisia apuun. On meinaan hiukan hankala viihdyttää 1-vuotiasta sähköjänistä 39 asteen kuumeessa.
Ollaan käyty myös mummolassa muutamaan kertaan tässä syksyn mittaan ja päästiin jopa Rambon kanssa kahdestaan lintumettälle. Smeg viihtyi isoenon ja -tädin hellässä huomassa, kun me hiippailtiin pitkin metsiä ja käristettiin makkaraa. Kaikki osapuolet nautti.
Smeg kasvaa ja kehittyy. Motoriset taidot karttuu ihan silmissä, huumorintaju ja oma tahto on jo hyvin selkeästi havaittavissa ja kielellinen kehityskin on aika vauhdissa. Sanavarastossa on tärkeimmät: äiti, auto, kakka ja lukuisten eläinten äänet (hau, miach, bää, pääpää, joka on hiiren ääni, titu, joka on linnun ääni ja tietysti moottorin pörinä, uhu, joka on pöllön ääni). On aivan huikeaa seurata tuota kehitystä! 15 kuukautta ja tyyppi on muuttunut ameebasta käveleväksi, pälättäväksi, itsenäiseksi yksiköksi. Vetää hiljaiseksi.
No, viimeisin iso juttu on ollut Rambon autokuume. Onneksi se on nyt pahimmiltaan ohi, auto on siis vaihtunut. Rambo oli rohkea ja osti melkein sian säkissä: katsoi netistä auton etelästä, lähetti luottomiehen sitä katsomaan, uskoi ystävää ja teki kaupat. Luottomies ajoi auton Helsingissä junaan ja me sitten haettiin se Rovaniemeltä. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja nyt on sitten suurperheen auto pihassa.
Josta päästäänkin siihen suur-UUTISEEN: Smegistä tulee isoveli! Se on ollut tämän syksyn päällimmäinen iso juttu, mielessä päivittäin ja aika dominoivana. Alkuun minua vaivasi aivan infernaalinen väsymys, en edes tiennyt, että ihminen voi olla niin väsynyt! No, nyt menee paremmin, ollaanhan jo yli puolen välin. Mitä nyt selkä kiukkuaa ja ikenet vuotaa verta (on muuten ehkä se hurmaavin raskausoire...). Huhtikuun alkupäivinä pitäisi meidän perheen lapsiluvun kasvaa 100%. Hui. Välillä olen onnesta sekaisin ja välillä pidän meitä aivan umpi hulluina. Mutta ainakin meillä on nyt isompi auto.

Tässä pakolliset. Itsestäni en vielä laita kuvia, olo on vaan pullea, ei vielä kunnolla raskas. Mutta Smeg... Hän on ihana ja niin puuhakas!

Smeg kasasi iskän kanssa rattikelkan lokakuun puolessa välissä, kun oli lunta ja pakkasta. Valitettavasti se keli meni aika nopeasti ohi.

Valmis kelkka. Prrrrrrrrr.

Vauhdin hurmaa.

Marraskuun alussa lumi yritti tulla uudestaan. Sade voitti. Mutta sen hetken, kun lunta oli, se oli mahtavaa! Moottorikelkkailu on ehkä tokaksi parasta, heti kutituksen jälkeen.

Joki yritti jäätyä. Sade voitti.

Minä ja ilopilleri.

Syksyn tuntua

Hei hei vaan kaikille! Päivitys alkaisi samoin, kuin muutama edellinen, mutta olen päättänyt luopua syyllisyydestä, mitä tulee tämän blogin päivittämättömyyteen. Ei kai tämän tule olla minulle paine, vaan kanava purkaa niitä?

Asiaan. Kauheesti on taas ollut vieraita. Ja hommahommia. Ja vieraita. Ja hommahommia. Sitten viime päivityksen, meidän kodin lämmitysjärjestelmä on muuttunut. Me olemme nykyisin perhe-maalämpö. Muutaman päivän tuossa talon kulmalla jyskytti aika miehekäs pora, joka teki siihen 170 metriä syvän reiän. Sitten Rambo alkoi purkaa vanhaa pannuhuonetta ja pian asentaja olikin jo kytkemässä maalämpökonetta käyttöön. Iso projekti, mutta näin muutaman viikon maalämmöstä nauttineena kaiken vaivan väärti.

Samoihin aikoihin, kun maalämpö kytkettiin, saimme nauttia reilun viikon au pairista. Ihan parasta! Pikku apulaisemme teki puuhommia, leikkasi nurmen, auttoi Ramboa lapiohommissa, leikitti Smegiä, ja auttoi Smegin synttärivalmisteluissa mm leipomalla täytekakun. Ihan täydellistä! Tarvitsisin oikeasti jatkuvan au pairin tänne. Ikävä tuli, heti, kun hän lähti.

Tässä au pair opettaa Smegiä käyttämään iPhonea.

Matkanvarrelle on mahtunut myös Smegin maitoallergiaepäily, joka jäi kahden viikon maidottomuuden jälkeen epäilyksi. Pahat pierut ja lörö masu taisikin johtua laktoosista, ei maidosta. Tutkimukset jatkuu. Tällä hetkellä maistelemme laktoositonta maitoa ja toistaiseksi näyttää hyvältä. 1-vuotis neuvolassa saatiin vähän noottia, että herra saisi syödä vähän reippaammin. Ei kai? Käytiin tuossa läpi muutaman viikon jakso, kun Smeg ei suostunut syömään juuri mitään. Äidin hermoja riepoteltiin oikein urakalla, kun joka ruualla ensimmäisestä lusikallisesta lähtien pieni sylki ruokansa, silmiin katsoen ja hymyillen. Tai kaivoi ruuan suusta ja heitti sen olan yli. Tai hieroi pöytään. Kun tämä toistui joka päivä viisi kertaa päivässä ja takaraivossa joku naputtaa vasaralla alitajuntaan tietoa siitä, että tuon pitäisi syödä enemmän, oli hermoromahdus valmis. No, jotain tapahtui, ja nyt piiperöinen syö taas kohtalaisesti. Vaikeimpina hetkinä herran ruokavalio koostui lähes ainoastaan punaherukoista. Tärkeintä on, että joku maistui. Ja olihan se aika suloista, kun tyyppi hiippailee itse pensaaseen napostelemaan herukoita. Niin, ja ne strategiset mitat oli 83cm ja 9,7kg.

Räyhäkästä ruokailutunnelmaa.

Sitten oli ne suuret juhlat: Smegin 1-vuotisbileet. Kova pala äidille, jonka vauva onkin yhtäkkiä taapero. Juhlat juhlittiin lauantaina ja virallinen synttäripäivä oli tiistai. Siinä välissä, maanantaina, Smeg totesi, että nyt on treenit treenattu, ja lähti kävelemään. Vielä kovempi pala äidille. Sinne jäi peppukiito ja tilalle tuli se huvittava juopon kävely. Liikuttava etenemismuoto sekin. Huojuu, horjuu, kaatuu, ei kaadukaan, tumps. Mutta silti tuo pikkumies on (ainakin äidin silmissä) niin taitava!

Barbabakakku a la au pair.

Tyylikäs sankari.

Kuka on eniten täpinöissään?

Pakettinarut vei edelleen voiton lahjahommissa.

Vaan kyllä pikkuautotkin saa nuoren miehen suun messingille.

Bad ass sai hupparin.

Viime viikonloppu olikin sitten tosi kiva! Veljeni Mc1 (oivallinen salanimi), seuralaisensa Grape (tämäkin on salanimi!) ja serkkupoika Kepa kävivät viihdyttämässä meitä kaksi päivää. Smeg oli aivan tulessa. Voiko mikään olla mukavampaa, kuin kolme vuotta vanhemman pojankoltiaisen kanssa puuhastelu?! Ja Kepa taas on aivan loistava tuollaisen pikku ipanan kanssa. Hän auttoi, hoivasi, antoi leluja, antoi ottaa kädestä ja toimi muutenkin todella mallikkaasti. Grapekin taisi vähän ihastua Smegiin, joten pääsin aika helpolla. Toisin sanottuna pystyin auttelemaan Ramboa puuhommissa. Paljon saatiin aikaiseksi, ja kiitos kuuluu kyllä ainakin osittain Mc1:n jengille.

Serkuspainia. Ihan levotonta.

Ja vielä yksi merkittävä askel meidän elämässä: me harrastetaan, minä ja Smeg. Muskaria. Ollaan käyty nyt kaksi kertaa Torniossa musisoimassa ja se on ihan huippua! Ekalla kerralla minua taisi vähän jännittää. Liikutuin jo alkulaulussa ihan kyyneliin asti ja vähän joka välissä oli pala kurkussa. Kun Smeg oli niin reipas! Touhusi muiden lasten kanssa kuin vanha tekijä, tutki muiden äitien korut ja kellot ja soitti marakasseja ja kapuloita NIIN hienosti. Voi pakahdus, miten hienoa se oli. Tänään käytiin jammailemassa toista kertaa, ja sama meno jatkui. Triangeli ja kapulat soi upeasti ja Smeg oli reipas. Hän tykkää tanssia ja hymistä mukana joka laulussa. Onneksi me mahduttiin mukaan tuohon ryhmään. Huhut näet kertoo, että muskarit on täällä kiven alla, eikä kaikki halukkaat mahdu mukaan.

Tässä vielä lopuksi pakollinen kuvasaaste, ei kun siis -kooste viime ajoilta. Jaa hei.

Lukeminen kannattaa aina.

Nyt mä meen. Heippa!

Punaherukat. Mun suosikkeja.

Rokotusten jälkeen nousi kuume ja silloin tarvittiin paaaaljon syliä.

Ihan tavallisia kävelyhommia.

Se liikkuu!

Ja laittaa kaiken suuhunsa. Kuvanlaatu on heikko, mutta päähenkilö sitäkin valovoimaisempi. Liikehdintä on varovaista, mutta kuten jo mainittu, askeleita on otettu myös ilman tukea. Sole poka mikhään ko kävellä vain!

Yleisön pyynnöstä, taas, heh heh...

Laiska, laiska kirjoittaja täällä taas hei! En kyllä tällä kertaa ole oikeasti ollut laiska, vaan KIIREINEN! Juu, on kato ollu noita hommahommia. Lyhyt kertaus: tuli juhannus ja sen myötä juhannusvieraita etelästä. Älyttömänmakeeäiti, ihanaisä ja puuhakaspoika, 2 v. Puuhakkaastapojasta tuli Smegin idoli. Saman kokoinen, samat hommat, mutta osasi jo niiiiin paljon enemmän kuin hän. Puuhakaspoika puhui, käveli, söi itse, pottaili, potki palloa ja teki kaikkia pikku poikien hommia, joihin Smeg ei ihan vielä taivu. Smeg joutui vaan tyytymään siihen, että hän seurasi puuhakastapoikaa kuin hai laivaa. Mutta mukavaa oli, kaikilla. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Puuhakaspoika totesi routapaistia syötyään, että hänelle tuli luokamylkytys. Taisi olla kohteliaisuus.

Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina käytiin vielä Sirkkakoskella. Smegin mummikin oli siellä, ja taas nuorta isäntää vietiin. Kuumaa valuuttaa tuollainen vajaa vuotias. Sunnuntaita seurasikin sitten taas Rambon iltavuoroviikko. Maanantaina 25.06. Smegillä oli ensimmäinen hammaslääkäri. Ei mennyt ihan kauhean mallikkaasti, mutta diagnoosi oli helppo. PULLOTTAA. Alahampaat, ne kaksi, on hienot ja saatiin hampaidenhoitovinkkejä niille. Ja myöskin niille ylähampaille, jotka räjähtää hetkenä minä hyvänsä. No, räjähdys tapahtui lauantaina 30.06., kun molemmat etuhampaat puhkesivat. Nuorelle herralle jää aivan hurmaava rako niitten väliin. Syötävän suloisesta pojastani tulee vielä piirun verran suloisempi! (Äidin mielipide). Nyt maistuu taas ruoka, mutta lisää hampaita on tulossa, joten saa nähdä, kauanko. Mutta siis tuo iltavuoroviikko meni taas tikusta asiaa keksiessä. Haettiin Smegille verhot Ikeasta ja samalla reissulla mukaan lähti kankaat mummolan vanhaan puusohvaan. Uudet päälliset teki vanhasta uuden. Olen tyytyväinen.

Hommailtiin siis pitkin viikkoa kaikenlaisia pikku juttuja. Perjantaina käytiin isosti kaupassa, sillä mummi ja hänen boyfriend oli tulossa meille viikonlopuksi. Lauantaina päästiin sitten Rambon kanssa ensimmäistä kertaa Smegin syntymän jälkeen kahdestaan ulos. Käytiin kaupoilla ja syömässä. Oli hassua syödä, kun kummankaan ei tarvinnut syöttää kolmatta osapuolta tai katsoa perään, kun se kolmas osapuoli pöllöilee. Mutta mukavaa oli. Sunnuntaina mummi ja boyfriend jatkoivat matkaa ja me olla möllötettiin.


Heinäkuu alkoi Gasthausimme osalta yhtä kiireisesti kuin kesäkuu loppui. Maanantaina viikko sitten haettiin junalta Sopo ja Kepa (salanimet, huom huom!), eli Smegin serkku äiteineen. Samana iltana Smeg muutti omaan huoneeseensa nukkumaan. Muutto sujui täysin mutkitta. Minä vaan olen vähän romuna, kun minun vauva ei enää nuku vieressä vaan kymmenen askeleen päässä. Tiistai, keskiviikko ja torstai meni aikamoisessa touhussa. Smeg ei malttanut nukkua päikkäreitä juuri lainkaan, sillä hänellä oli taas uusi idoli, Kepa 4v. Ja Kepassa riitti virtaa. Milloin kalastettiin, milloin rakenneltiin puupalikoista autotallia, milloin ajeltiin rallia Smegin kävelykärryllä. Huonoista unista huolimatta oli ihanaa, että kävivät. Säät onneksi suosivat, joten voitiin olla paljon myös ulkona. Hyttyset tosin eivät suosineet Smegiä. Otsasta näkee, että pipo on ollut vinossa, koska pipon rajassa menee värisuora paukamia. Osa on jo kuivunut melkein ruveksi ja osa on ihanan tuoreita ja pinkeitä. Onneksi pientä ei itseään näytä haittaavan. Torstaina käytiin Torniossa Joppari-juna ajelulla. Smeg nukkui yli puolet matkasta, onneksi ja vihdoin! Traktorin tasainen hyrinä taisi olla hyvää unilääkettä. Mutta päivän kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti iltapäivällä kotona otetut ensiaskeleet! Sohvan kulmalta hurja kahden askeleen syöksy äidin syliin hilpeästi kikattaen. Voi onnea ja iloa!

Perjantaiaamuna saatettiin etelän vieraat taas junaan ja käytiin kaupassa. Kotona normaali lounas ja pieni päikkäreille. Taisi olla jonkinasteista kisaväsymystä, sillä Smeg tempaisi kolmen tunnin tirsat. Niitä ei olekaan vähään aikaan nähty. Sitten kamat kasaan, vene auton perään ja kohti Kuhakunkku-kisoja. Rambo joukkueineen osallistui Miekojärven vetouistelukilpailuun, joka oli lauantaina. Perjantai-iltana saunotettiin Smeg ja itsemme ja minä menin ajoissa nukkumaan. Vaan vähänpä siitä oli hyötyä, kun epäonni hyökkäsi kimppuun lauantaina... Käytiin Smegin kanssa Kalasatamassa hurraamassa pojat matkaan ja siirryttiin siitä sitten takaisin The Mummolaan (Kommandon kesäpaikka, vanha mummola). Koska olen niin kovin etevä, menin sekaisin automaattivaihteisen auton polkimista (juu, niitä on kaksi. Siis kaksi. Kaasu ja jarru. TIEDETÄÄN!) ja peruutin autotallin ovesta läpi. No en ehkä ihan läpi, mutta tarpeeksi kuitenkin. Mieliala laski samaa tahtia kuin Smegin silmäkulma turposi mäkäräisen piston johdosta. Pidettiin Smegin kanssa yllä kauhun tasapainoa, sillä minun mielialan laskiessa Smeg kohotti myös otsaansa muhkean kuhmun törmättyään pää edellä sängynpäätyyn. Yö meni jotenkuten ja aamulla Smeg teloi jalkansa suihkuhuoneessa verille (pieni reikä, paljon verta). Kun urhoolliset kalamiehet palasivat aamupäivällä järveltä, en voinut kuin itkeä, että MÄ HALUUN KOTIIN! Kotiin pääsin ja kotona olen. Sunnuntai-iltana meillä kävi vielä Rambon lapsuudenystävä Ruotsista vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa kahvilla. Nyt riittää vähäksi aikaa. Gasthausimme on lähes aina auki, mutta jos vaikka muutaman päivän saisi olla ihan omissa oloissa. Smegkin taitaa olla kyllästetty hommailulla, sillä sunnuntai-iltana hän tipahti n. klo 20:30 ja heräsi ensimmäisen kerran n. klo 6. Hetken taivuttelun jälkeen jatkoimme unia vielä klo 8:40 saakka. Tänään tosin herättiin kuudelta, mutta tuo yksi hyvin nukuttu yö tuolla välissä kantaa kyllä varmaan tämän viikon.

Että sellaista hulinaa täällä, ei tämä maalaiselämä olekaan pelkkää seiniin tuijottelua. Tässä vielä pakollinen kuvasaaste aamujeni valosta ja iltojeni ilosta: 

Smeg maalasi Rambolle synttäritaulun.

Hän kääntää jokaisen kiven.

Joppari-junassa oli mukavaa, kunnes tuli uni.

Kesämies.

Kylpymies.

Serkukset hommahommissa.

Pyykkiassari.

Pätkäajatuksia

Kylläpäs aika kuluu nopeasti! Vakaa aikomus on koko ajan ollut päivittää tätä blogia viikottain, mutta ennen kuin ehtii kissaa sanoa, on viikko muuttunut kuukaudeksi. Ohhoh. Ei sillä, että täällä olisi tapahtunut mitään ihmeellistä, lähinnä täällä ei ole tapahtunut mitään. Ihmisiä käy kylässä, viikonloput menee kuin siivillä ja viikot huristaa ohi ihan huomaamatta. Ensi viikko tulee taas olemaan minulle vähän helpompi, sillä Rambo on aamuvuorossa, joka tarkoittaa sitä, että hän tulee kotiin ennen neljää. Iltavuoroviikot ovatkin sitten vähän työläämpiä, sillä Rambo on töissä 9-17, eli poissa 8:20-17:45 tai jopa 18, jos hän käy matkalla kaupassa. Niinä viikkoina menee päivät aikalailla täätäätääväävääväädrrrrdrdrdrrrr -juttuja jutellessa. Välillä tulee ihan ikävä aikuista juttuseuraa. Mutta silloin hypätään Smegin kanssa Focukseen ja käydään jossain. Keskiviikkona käytiin Sirkkakoskella moikkaamassa Smegin setää, siis Kommandoa, joka oli täällä pohjoisessa pikalomalla ja isoenoa ja -tätiä. Se oli hyvä reissu. Smeg näki kaksi koiraa, Topin ja Raitan. Vanha herra Topi pelotti ensin, kun se haukkui niin kovaan ääneen, mutta vauva-Raita oli kikatuttavan ihana, kun se vaan nuoli Smegin käsiä. Saatiin Kommandolta korvasieniä, jotka hän oli ystävällisesti poiminut ja ryöpännyt, ja laitoin niistä meille oivallisen sienikastikkeen jauhelihapihvien seuraksi eilen. Tuli siis korkattua meidän uusi keittiö. Taidan olla vähän laiska kokki, kun en ole jaksanut laittaa ruokaa melkein kolmeen kuukauteen...

Tässä niitä ajatuksenpätkiä menneeltä kuukaudelta:

- Alkaako ruuan tuputtaminen tästä? Siis kun kaikki mummot ja äidit aina tarjoaa lisää ruokaa, niin onko juuret alta vuoden ikäisen syöttämisessä? "Ota vielä yksi lusikallinen", "Pitää syödä hyvin, että jaksaa leikkiä / nukkua", "Enää pari lusikallista, niin lautanen on tyhjä" jne. Smeg kyllä osaa temppuilla ruokapöydässä, mutta kai minä olen saanut jotain lapioitua suuhunkin, kun paino on vihdoin yli 9kg.

- Kuka valopää keksii kosmetiikkatuotteiden tuotenimiä? Meillä on nukuttu viimeaikoina varsin heikosti. Rambo on siirtynyt yläkertaan evakkoon, että edes joku tästä jengistä olisi täyspäinen. Ja kun sitten aamupäivästä yritän peittää yönmustia silmänalusia valokynällä, huomaan tuotteen olevan nimeltään "Touch of radiance". Yeah right. Siis säteilyn kosketus. Ei kai tarvitse jatkaa, että meikkikynällä ei saa muutettua vuoden univelkoja säteileväksi.

- Samasta aihepiiristä: onko englantilaiset jotenkin erilaisia, vai mikä ihmeen sanonta on "sleeps like a baby"? Kuvittele tilanne: olette hotellissa. Sängyssa on mankeloidut, puhtaat ja viileät lakanat. Patja on täydellisen pehmoinen. Huone on äänieristetty, ikkunoissa on pimennysverhot. Mikään ei häiritse unta. Saat nukkua juuri niin kauan, kun silmäsi pysyy kiinni. Hotellin aamiaisella hovimestari kysyy, kuinka nukit. "I slept like a baby". Siis sehän on loukkaus! Kuka hullu nukkuisi tuollaisissa olosuhteissa yönsä parin tunnin pätkissä, heräilisi vain noustakseen seisomaan kesken uniensa, suivaantuisi itselleen seisoskelusta niin, että parahtaisi lohduttomaan itkuun ja samalla häiriköisi kaikkien kanssa-asustelijoidensa yötä? Pah sanon minä. Jos haluttaisiin kuvata hyvin nukuttua yötä, voisi sanoa vaikka, että nukuin kuin kymmenenkuisen äiti ensimmäistä kertaa erossa vauvasta. Meinaan uskoisin, että minulle maistuisi uni aika hyvin. (Pakko kuitenkin laittaa tällainen sivuhuomautus, että kuluneessa viikolla Smeg on yllättänyt, ja nukunut kolmena yönä niin, että minäkin olen saanut yli 7 tuntia yhtäjaksoista unta. Mitä juhlaa!)

Eipä noita ajatuksia kovin paljoa ole herennyt. Pää lyö tyhjää. Tässä nyt kuitenkin kuukauden kuvasatoa, kaikkeni keskipisteestä tietysti!

Treenit jatkuu. Pesukone on paljon parempaa viihdykettä, kuin tv.

On kato näitä hommahommia.

Täysin epäskarppi otos, mutta ei tuosta keekoilijasta saa skarppeja kuvia, kun hän on vauhdissa.

Tässä se on. Koti. Sukulaiset ja ystävät tervetulleita.

Pikkuapulainen vauhdissa. Kauppakassista löytyi ykkösherkkua, kurkkua.

Smeg kävi jättämässä ruusun mummilleen 12.06.2012, kun mummilla olisi ollut 64-vuotispäivä.

Smeg on löytänyt nappulat. Uunin, pesukoneen ja plekkarin. Kaikkea pitäisi päästä painelemaan.

Kesä on täällä(kin)!

Näin tänään pääskysen ja se sinetöi asian: nyt on kesä. Bongasin myös sisiliskon ja se tukee edellistä väitettäni mielestäni varsin tukevasti.

Piha alkaa olla jonkinlaisessa kunnossa. Olen saanut haravoitua sen kauttaaltaan kertaalleen, mutta nyt omaan silmään näyttää siltä, että sen voisi harkata vielä toistamiseen. Vaan en taida jaksaa. Onhan tuolla pihalla muitakin hommia kuin tuo iän ikuinen harkkaaminen. Marjapensaatkin ovat saaneet uuden ilmeen: lumen alta paljastui kahdeksan iiisoa puskaa, joista kaksi jätin rauhaan, viisi harvensin ja yhden leikkasin matalaksi. Saa nähdä, mitä noille kuudelle kuuluu loppukesästä. Tässä harvennustyylinäytteeni:

Oksasakset on sanoneet klip klip siellä täällä ja moni minulle tuntomaton puska on saanut uusia muotoja. Mahtavaa, kun pääsen toteuttamaan itseäni tuolla ulkona. Voi olla, että ensi kesänä ostellaan sitten taimia ja istutetaan uusia pensaita, kun olen onnistunut tappamaan kaikki tänä keväänä. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse aloittaa alusta. Pienen salapoliisityön jälkeen minulle on selvinnyt, että meillä on jättikokoinen raparperipuska. Heinän ja ryönän alta löytyi kivikkopuutarha ja sieltä reipas ruohosipuli. Anoppi arvuutteli versovia kasveja: saattaa olla jotain liljaa, sitten sitä keltaista päivänkakkarannäköistä ja selkeästi jotain kivikkokasvia. Yhtä sofistikoituneita arvailuja kuin minullakin. 

Yksi asia, josta nautin tällä suunnattomasti on se, että maisemamme vaihtuu paivittäin. Ei vain visuaalisesti, vaan kokonaisuutena. Kaupungissa kaikeen mökään ja asfalttiin turtui niin, ettei pieniä eroja anää huomannut. Täällä huomaan kaiken: linnut laulavat eri tavalla ilmanpaineesta riippuen. Läheltä kulkevan junan kuulee välillä jo kaukaa kaukaa, välillä sitä tuskin huomaa. Tuulensuunta muuttaa koko tuoksumaiseman. Tänään täällä on haissut (minun mielestäni tuoksunut) lehmä. Tai paremminkin sen kakka. Yksi maailman parhaista tuoksuista! Haravoidessa maasta nousee märän maan ja itävän ruohon tuoksu. Sateen jälkeen märkä metsä antaa arominsa ilmaan niin, että siihen melkein hukkuu. Joka kerta, kun astun ovesta ulos, haistelen, kuuntelen ja tunnustelen, millainen päivä tänään on. Ja tänään oli hyvä päivä. Kakka haisi ja linnut lauloivat lujasti. Aurinko lämmitti niin, että vieläkin kuumottaa poskia. Smegkin nautti kesäpäivästä. Huljanteri pääsi ulkoilemaan ekaa kertaa ilman takkia tai haalaria. Kuiva nurmi maistui hyvälle, ja vain hiekkalaatikko puuttui. Ehkäpä Rambo rakentaa hänelle sen... Nuo Setä-Ö:n tuomat hiekkalelut kun tuntuu vähän nuivilta tuossa viltillä.

  

Pyhäpäivän pohdintaa

Taas on viikko vierähtänyt.  Ollaan laitettu keittiö kuntoon, hoideltu kotona yhtä ja toista ja puuhattu pihalla. Olen huomannut, etten jaksa täällä edes avata konetta päivittäin. Varsinkaan nyt, kun säiden herra on ollut suosiollinen ja kaikki vapaat hetket menee ulkona. Vielä eilen olen lapioinut lunta ja haravoinut yksien ja samojen Smegin päikkäreiden aikana. Lunta ei tosin ole enää kuin rippeet jäljellä, koska olen levitellyt läjiä niin ahkerasti. Etupihalla oli kaikkein suurin läjä, ja se piti levittää, että kakkapojat pääsivät pihaan. Eilen illalla he sitten kävivät ja veivät mukanaan lokakaivosta 5000 litraa sitä itteään. Nyt uskaltaa taas pyyhkiä enemmän kuin yhdellä paperilla. Kun meillä menee tuonne viemäriin nykyisin kolmen henkilön tuotokset, kiitos siitä Smegille. Pottatreenit alkavat tuottaa hienoista tulosta: melkein joka päivä herätessä ykköset ja toissapäivänä myös kakkoset osuivat pottaan. Tässä ahkera treenaaja kylvynraikkaana:

Viime viikkoon mahtui myös yksi äärimmäisen vaikea päivä: äitienpäivä. Lähdettiin lauantaina Rambon työpäivän jälkeen Pelloon moikkaamaan Smegin isomummoa. Nuorella ja vanhalla taisi synkata. Molempia nauratti. Jatkettiin siitä sitten Rambon mammalle syömään ja saunomaan. Smegillä oli vähän vaikea nukahtaa, kun oli niin valoisaa. Ja aamulla luomuvekkarimme piippasi ensimmäisen kerran puoli viideltä. Rambo oli jo vetämässä housuja jalkaan, kun kysyin, mitä ihmettä hän puuhaa? Hän ajatteli ottaa Smegin haltuun ja antaa minun nukkua, äitienpäivä kun oli. Kun kellonaika valkeni hänelle, jatkoimme miten kuten koko porukalla unia vajaaseen seitsemään. Minäkään en osannut enää nukkua, kun päivä paistoi ihan täysillä, kuten jo silloin puoli viiden aikaan. Sain lahjat sänkyyn: Smegiltä teleskooppivavan (siis virvelin) ja Rambolta rikkaimurin. Oi romantiikkaa... Minulle on kyllä luvattu päivä tuolla. Maltan tuskin odottaa. Me, myself and I ja rutkasti laatuaikaa. Kuumakivihierontaa, käsi- ja jalkahoidot, hyvää ruokaa ja ennen kaikkea ei keskeytyksiä eikä tarvetta silmille selässä. Mutta ensin pitää hoitaa vähän pihahommia, vielä ei jouda tuhlata kokonaista lauantaita tuollaiseen.

Smeg nukkui ekat päikkärit mummilassaan ja sitten meidän karavaani suuntasi takaisin kotiin. Käytiin matkalla mutka Ylitorniolla, Rambo pesetti Focuksen ja minä ja Smeg käytiin hautausmaalla. Olen jo tottunut etsimään hautausmailta muualle haudattujen muistomerkin, ja laskemaan sille kynttilän äidille. Tänä keväänä myös mummille. Tässä Smeg hartaana kourallinen multaa ja heiniä suussaan: 

Siihen vaan ei totu koskaan. Että äiti ei ole enää täällä. Äitienpäivä nostatti taas esiin sen piilevän kaipuun omaa äitiä kohtaan. Aika hioo ikävältä terävimpiä kulmia, mutta mikään ei tule koskaan poistamaan sitä. Tuntuu vaan niin epäreilulta, edelleen, että äiti ei koskaan päässyt näkemään lapsenlapsiaan. Nythän niitä on jo kolme. Meillä kaikilla omat mukulat. Hän olisi rakastanut nuo kaikki ihan puhki. Vaikea nauttia täysin rinnoin ensimmäisestä omasta äitienpäivästä, kun jotain niin oleellista puuttuu. Toisaalta vieressä on maailman suurin onni ja ilo, mutta jotain vaan puuttuu. Kun näkee, miten onnellinen Rambon äiti on Smegin kanssa, tuntuu oma osa jotenkin puolittaiselta. Rambon äidillä kostuu silmäkulma vähän väliä, kun hän vain katsookin tuota pientä ihmettämme, mutta minä en pystynyt tarjoamaan samaa onnea omalle äidilleni. Se paska tauti vei minun lapseltani mummin. Ja minulta äidin. Suuret elämän muutokset tuovat nuo ajatukset aina pintaan. Olen havahtunut muutaman kerran ajatukseen "milloinkohan äiti ehtii käymään täällä?" Varsinkin, kun olen ommellut ja ripustanut verhoja. Äiti sanoi minulle muutama päivä ennen kuolemaansa, ettei hän oikein voisi vielä mennä. Kun on niin monta juttua kertomatta. "Niin kuin mitä?" minä kysyin. "No, esimerkiksi miten verhot ripustetaan". Nauroin, ja sanoin ripustaneeni hänen kanssaan verhoja jo yli kaksikymmentäviisi vuotta, joten sen homman osaan kyllä yksinkin. Mutta täällä olen taas todennut, että en haluaisi tehdä sitä yksin. Haluaisin ripustaa verhoja äidin kanssa. Minä vaan niin haluaisin ripustaa verhoja oman äitini kanssa.

Kotiäidin kotihommia

Onpas ollut hiljaista. Tai ei edes ole ollut, mutta on silti. Viimeinen reilu viikko on taas ollut enempi vähempi päivystys hommia. Lasimies, lukkomiehet, sähkömiehet, loka-automies (joka ei sitten kuitenkaan päässyt tyhjentämään lokakaivoa, kun tuota lunta on vielä niin paljon) ja kaiken maailman mikä-lie-miehiä on rampannut meillä melkein joka päivä. Päivät seuraa toisiaan aikalailla samaa rataa: Smeg heräilee 6:30-7:30 ja syö aamupuuron milloin milläkin menestyksellä kahdeksan aikaan. Kympin pintaan hän saa lounaan ja menee tirsoille. Ennen lounasta homma hommaillaan kotijuttuja, järjestellään ja puuhaillaan. Eli toisin sanottuna minä yritän puuhata, mutta joka kymmenes sekuntti olen noukkimassa sähköjohtoa tai sanomalehteä Smegin suusta tai hakemassa häntä pois tietokoneelta tai Rambon työkalupakista. Miten noin pieni voikaan ehtiä niin moneen paikkaan niin nopeasti? No, Smeg jaksaa nykyisin nukkua ekoilla päkädäikkäreillä jopa 2,5-3 tuntia. Sen aikaa minulla on sitten kaksi kättä käytössäni. Tänään ompelin lattiatyynyille päälliset. Tässä testiryhmä, joka hyväksyi tyynyt:

Päikkäreiden jälkeen lähdetään kurvailemaan, jos on asiaa jonnekin. Eilen käytiin hakemassa Kommandon autoon nopeusmittarin vaijeri. Everyday business. Vastapainoksi haettiin noihin lattiatyynyihin vetoketjut Eurokankaasta. Ja syötiin välipala Apsilla. Ostin myös Smegille sen perinteisen kävelykärryn, kun ei tuo herra viihdy enää maan tasalla ollenkaan. Koko ajan pitäisi olla pystyssä. Kärry oli ihan kiva, mutta toistaiseksi nuori herra on keskittynyt pyörien tutkailuun. 

Monesti meillä käy niin, että kotimatkalla Smeg simahtaa päivän toisille päkille. Ja kun päästään kotipihaan, jätän takakontin auki ja herra saa vetää sikeitä kaukalossa. Nämä toiset tirsat kestää yleensä noin tunnin. Siinä ehtii purkaa ostoskassit ja keittää päiväteet. Herättyään herra saa päivällisen ja sitten Rambo tuleekin jo kotiin ja illat menee yhdessä hommaillessa. Milloin maalataan, milloin fiksaillaan, remppaillaan ja joskus harvoin jopa ollaan vaan. Olen huomannut, että moni ns. suosikkiohjelmani on jäänyt täysin paitsioon. Ei täällä tule hirveästi telkkaria katsottua. Toki tv pitää pitää kolmosella kuudesta seitsemään, koska silloin tulee Smegin suosikkiohjelma, Emmerdalen tunnarit. Ohjelmasta viis, mut ne tunnarit... Ooooh. Seiskan jälkeen sitten ukkelille puuro napaan, iltakylpy ja nukkumaan. Me Rambon kanssa ehditään nollailla siinä sitten pari tuntia, kunnes meilläkin alkaa nolla kanava. Ja aamulla sama rumba alusta.

Mutta niitä tärkeitä juttuja viime päiviltä: Smeg sai kengät. Upeat kengät, eikö?

Ja tänään tuli ensimmäinen pissa pottaan. Meinasin pakahtua riemusta! Minun pieni on jo niin iso, että pissaa pottaan. Taisi tosin olla moukan tuuria, mutta silti. Jatkamme harjoituksia. Ja ostoslistalla on ollut myös keinu. Se rocks.

Loppuun vielä muutama kuva matalasta majastamme. Paikoista, jotka ovat enempi vähempi "valmiita" (onko koti ikinä valmis?).

Minun pride and joy, uudet kirjahyllyt. Kirjat on lajiteltu väreittäin.

Ja täällä tehdään taikoja. Nukkuminen on maagista. Ja niiiiiiin harvinaista.

Tämän näkee, kun meille astuu sisään. Tuo ovi vie kodinhoitohuoneeseen. Kyllä, meillä on kodinhoitohuone. Ja siellä on mankeli. Kommando toi. Mahtavaa!

Osa olohuoneesta. Se osa, jossa voisi laiskotella. Ja tuota divaania vasten on näppärä punnertaa pystyyn, jos sattuu olemaan alle 80 senttinen.

Toinen osa tupakeittiö-olkkari tilasta. Mun tuoli. 

Kodin sydän. Ja niitä työkaluja. Niitä tuntuu olevan kaikkialla.

Vappuaaton riemut

No niin, täällä taas. Eipä tämä maaseudun kotiäidin arki olekaan niin tapahtumarikasta, että minulla olisi joka päivä jotain uutta ja nasevaa sanottavaa. Viime viikko on mennä rullannut ohi melkein huomaamatta. Kohokohtana mainittakoon Rambon äippä, joka oli mun apuna alkuviikosta pari päivää. Hän laitteli ruokaa, vietti paljon laatuaikaa Smegin kanssa ja höyrysi joka-paikan-höylänä. Tähdet olivat myös vihdoin oikeassa asennossa ja jätin Smegin muutamaksi tunniksi mummin hellään huomaan ja kävin itsekseni asioilla. 8,5 kuukautta siihen meni, että saatiin Smeg jonkun muun hoitoon, kuin minun tai Rambon. Matkan varrelle tosin mahtui se mauton neljän kuukauden vierastus, jolloin kukaan ei saanut edes katsoa pikku herraa ilman, että tuli itku. Mutta hienostihan heillä oli mennyt, sen pystyin päättelemään jo siitä, että puhelin ei soinut kertaakaan poissa ollessani.

Viikonloppu meni vaihtarimeiningeissä. Mies teki naisen hommia ja nainen... naisen. Siivosin ja järjestin meidän puuvajan ja kannoin sinne 2,5 kuutiota koivuhalkoja sisään. Oli muuten mahtava tehdä jotain fyysistä ja ennen kaikkea keskeytyksettä. Ja niin, että sain käyttää koko ajan molempia käsiäni, eikä tarvinnut koko aikaa katsoa olan yli mitä se yksi huljanteri puuhaa. Lihakset huusivat leipää, mutta mieli lepäsi. Pojatkin pärjäsivät ihan kivasti, pientä konsultaatiota tarvittiin ruoka-aikoihin. Smegille ei oikein vieläkään maistu klumppinen ruoka, ja hän vedätti Ramboa täysillä, ettei tarvitsisi syödä. Äidin lempeä, mutta päättäväinen ote auttoi tyhjentämään lautasen.

Ja niin päästiin vappuun. Vappuaaton kunniaksi Rambo oli ensimmäistä päivää Kemissä töissä. Tähän asti hän on siis ollut Tornion toimipisteessä. Asioiden jatkuvaan lykkäilyyn kyllästyneenä otin itseäni niskasta kiinni ja suuntasin samaan kaupunkiin. Piti käydä Verotoimistossa ja Kelassa. Katsoin valmiiksi Googlen street view´sta miltä hakemani rakennus näyttää, laitoin navigaattorin tulille ja wrooom -sanoi Focus, kun me Smegin kanssa startattiin. Huijasin navigaattoria muutaman kerran matkalla, mutta löysin silti suoraan perille. Verotoimistossa oli hiljaista. Siis todella hiljaista. Otin vuoronumeron ja totesin olevani seuraava. Yllätys, olinhan ainoa ulkopuolinen koko toimistossa. Kaksi miestä kiinnitti toisen työhuoneen oveen kahvaa. Odottelin hetken, hymyilin miehille, jolloin he rekisteröivät minun olevan asiakas. -IRMA, TÄÄLLÄ ON ASIAKAS! Ja niin Irma tuli palvelemaan minua, eli kertomaan, että visiittini oli turha. Asia oli jo hoidettu, kaiken nimittäin näkee nykyisin päätteeltä. Jep. Kaksi kerrosta alempana Kelassa meno oli yhtä villiä. Otin vuoronumeron (vaikka olin taas ainoa asiakas) ja kone piippasi heti ja käski minut palvelupaikalle 3. Menin paikalle ja odottelin hyvän tovin, ennen kuin asiakaspalvelija saapui pöytänsä taakse. Täyttelin lomakkeet hänen ei-niin-ystävällisellä avustuksella. Pari liitettä jäi vielä uupumaan, mutta taidan laittaa ne Rambon matkaan, en usko, että tarvitsen sellaista palvelua ihan heti uudestaan. Sieltä selvittyäni rullasin Smegin rattailla Rambon töihin pikavisiitille ja sitten postin kautta kotiin.

Saatiin taas vieras. Rambon veli, Kommando (itsensä keksimä peitenimi), tuli viettämään vappua. Pojat pistivät tuulemaan, niin kuin nyt Rambolta ja Kommandolta voi odottaa. Savustuspönttö ja grilli tulille ja kun kerta sytytellään, koeajetaan sitten leivinuunikin samoilla vauhdeilla. Olin juuri kylvettämässä Smegiä, kun ovet paukkui ja ukot juoksenteli ees taas. Leivinuuni pölläytti savut sisään (pelti oli kiinni...) ja niin meillä oli savukalan lisäksi savustettu rouva, joka oli marinoitu ketutuksessa rapeaksi. Että kiitti pojat, valitsitte oivan ajankohdan uunin testailuun.

Smeg kuitenkin toivottaa kaikille iloista ja vauhdikasta vappua! Paitsi tuolle ilmapallonretaleelle, joka menee aina karkuun, kun hän on juuri tavoittamassa sitä. Itku ja raivohan siitä tuli. Räkä poskella parkuen hän konttasi aarteensa perässä. Tässä tervehdys hetkeä ennen sitä: