Vappuaaton riemut

No niin, täällä taas. Eipä tämä maaseudun kotiäidin arki olekaan niin tapahtumarikasta, että minulla olisi joka päivä jotain uutta ja nasevaa sanottavaa. Viime viikko on mennä rullannut ohi melkein huomaamatta. Kohokohtana mainittakoon Rambon äippä, joka oli mun apuna alkuviikosta pari päivää. Hän laitteli ruokaa, vietti paljon laatuaikaa Smegin kanssa ja höyrysi joka-paikan-höylänä. Tähdet olivat myös vihdoin oikeassa asennossa ja jätin Smegin muutamaksi tunniksi mummin hellään huomaan ja kävin itsekseni asioilla. 8,5 kuukautta siihen meni, että saatiin Smeg jonkun muun hoitoon, kuin minun tai Rambon. Matkan varrelle tosin mahtui se mauton neljän kuukauden vierastus, jolloin kukaan ei saanut edes katsoa pikku herraa ilman, että tuli itku. Mutta hienostihan heillä oli mennyt, sen pystyin päättelemään jo siitä, että puhelin ei soinut kertaakaan poissa ollessani.

Viikonloppu meni vaihtarimeiningeissä. Mies teki naisen hommia ja nainen... naisen. Siivosin ja järjestin meidän puuvajan ja kannoin sinne 2,5 kuutiota koivuhalkoja sisään. Oli muuten mahtava tehdä jotain fyysistä ja ennen kaikkea keskeytyksettä. Ja niin, että sain käyttää koko ajan molempia käsiäni, eikä tarvinnut koko aikaa katsoa olan yli mitä se yksi huljanteri puuhaa. Lihakset huusivat leipää, mutta mieli lepäsi. Pojatkin pärjäsivät ihan kivasti, pientä konsultaatiota tarvittiin ruoka-aikoihin. Smegille ei oikein vieläkään maistu klumppinen ruoka, ja hän vedätti Ramboa täysillä, ettei tarvitsisi syödä. Äidin lempeä, mutta päättäväinen ote auttoi tyhjentämään lautasen.

Ja niin päästiin vappuun. Vappuaaton kunniaksi Rambo oli ensimmäistä päivää Kemissä töissä. Tähän asti hän on siis ollut Tornion toimipisteessä. Asioiden jatkuvaan lykkäilyyn kyllästyneenä otin itseäni niskasta kiinni ja suuntasin samaan kaupunkiin. Piti käydä Verotoimistossa ja Kelassa. Katsoin valmiiksi Googlen street view´sta miltä hakemani rakennus näyttää, laitoin navigaattorin tulille ja wrooom -sanoi Focus, kun me Smegin kanssa startattiin. Huijasin navigaattoria muutaman kerran matkalla, mutta löysin silti suoraan perille. Verotoimistossa oli hiljaista. Siis todella hiljaista. Otin vuoronumeron ja totesin olevani seuraava. Yllätys, olinhan ainoa ulkopuolinen koko toimistossa. Kaksi miestä kiinnitti toisen työhuoneen oveen kahvaa. Odottelin hetken, hymyilin miehille, jolloin he rekisteröivät minun olevan asiakas. -IRMA, TÄÄLLÄ ON ASIAKAS! Ja niin Irma tuli palvelemaan minua, eli kertomaan, että visiittini oli turha. Asia oli jo hoidettu, kaiken nimittäin näkee nykyisin päätteeltä. Jep. Kaksi kerrosta alempana Kelassa meno oli yhtä villiä. Otin vuoronumeron (vaikka olin taas ainoa asiakas) ja kone piippasi heti ja käski minut palvelupaikalle 3. Menin paikalle ja odottelin hyvän tovin, ennen kuin asiakaspalvelija saapui pöytänsä taakse. Täyttelin lomakkeet hänen ei-niin-ystävällisellä avustuksella. Pari liitettä jäi vielä uupumaan, mutta taidan laittaa ne Rambon matkaan, en usko, että tarvitsen sellaista palvelua ihan heti uudestaan. Sieltä selvittyäni rullasin Smegin rattailla Rambon töihin pikavisiitille ja sitten postin kautta kotiin.

Saatiin taas vieras. Rambon veli, Kommando (itsensä keksimä peitenimi), tuli viettämään vappua. Pojat pistivät tuulemaan, niin kuin nyt Rambolta ja Kommandolta voi odottaa. Savustuspönttö ja grilli tulille ja kun kerta sytytellään, koeajetaan sitten leivinuunikin samoilla vauhdeilla. Olin juuri kylvettämässä Smegiä, kun ovet paukkui ja ukot juoksenteli ees taas. Leivinuuni pölläytti savut sisään (pelti oli kiinni...) ja niin meillä oli savukalan lisäksi savustettu rouva, joka oli marinoitu ketutuksessa rapeaksi. Että kiitti pojat, valitsitte oivan ajankohdan uunin testailuun.

Smeg kuitenkin toivottaa kaikille iloista ja vauhdikasta vappua! Paitsi tuolle ilmapallonretaleelle, joka menee aina karkuun, kun hän on juuri tavoittamassa sitä. Itku ja raivohan siitä tuli. Räkä poskella parkuen hän konttasi aarteensa perässä. Tässä tervehdys hetkeä ennen sitä: